Päätimme toteuttaa Laruksen yölaulajaretken heinäkuun alussa vielä, vaikka osa yölaulajista saattoikin olla jo hiljaa. Kokoonnuimme Nivalan ABC:n pihalle heinäkuun ensimmäisen päivän iltana, klo 23. Muutamia innokkaita lintuharrastajia olikin jo paikalla ja jonkin aikaa odoteltuamme tuli jokunen vielä lisää. Muutama tervapääsky lenteli keskustan yllä antaen kirkunallaan hyvän "lähtölaukauksen" odotetulle retkelle.
Ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli vastassa pikkukuovi. Se lensi ihan autojen viereen ja tielle eteen, antaen vihjeen että poikaset olivat jossakin lähistöllä. Niitä ei kuitenkaan päästy näkemään, vaikka emolintu huuteli ja lensi edestakaisin pellon yllä. Aurinko alkoi laskeutua ja peltomaisema oli oli todella hieno.
Matka jatkui joen rantaan, missä heti kuultiin useamman viitakerttusen todella taitavaa laulua. Sitä olisi voinut kuunnella vaikka koko yön. Yksi lehtokerttukin oli ajoittain äänessä joen vastarannalla ja kaksi lehtokurppaa lensi pariin otteeseen ylitsemme. Punakylkirastaat olivat jatkuvasti äänessä ja melkeinpä harmitti kun niiden ääni ajoittain sotki muita, meille tällä kertaa arvokkaampia äänihavaintoja yön aikana. Äänimaailman lisäksi ihastelimme kesäyön auringonlaskua.
Ajoimme puoli kilometriä eteenpäin ja pysähdyimme taas kuuntelemaan. Viitasirkkalinnun ääni kuului vaimeana jostakin. Lähdimme kävelemään tietä pitkin takaisin päin ja ääni voimistui koko ajan. Hetken kuluttua olimme jonkin kesämökin kauniissa pihapiirissä, ja sieltä mökin takaa pensaikosta kuului tämä hepokattimainen siritys voimakkaana. Kuuntelimme sitä tovin. Mökin asukas kävi kysymässä että lintujako olemme kuuntelemassa, ja kerroimme hänelle mikä lintu siellä äänessä on. Hän sanoi ettei tunnista lintuja juurikaan ja oli ilahtunut kuullessaan että tämä äänessä oleva surisija oli harvinaisuus tällä seudulla, ja että hän oli onnekas saadessaan kuulla sitä juuri oman mökin pihapiirissä.
Matka jatkui penkkatietä eteenpäin ja seuraavassa pysähdyspaikassa olivatkin äänessä ruokokerttuset. Niitä sitten riittikin seuraavien kilometrien matkalla arviolta kymmeniä, jokaisella pysähdyksellä niiden laulu kuului monesta suunnasta. Pikkukuovi tuli istumaan sähköpaalun nokkaan ja kaksi sepelkyyhkyä lensi ohitse pelloilta kohti metsää. Yksinäinen kalastaja heitteli uistinta joen rannassa. Hän totesi että kaloja kyllä on, mutta tällaisella säällä pitäisi olla mato-onki eikä heittouistin.
Aikamme kuunneltuamme ajoimme taas jonkin matkaa eteenpäin. Yksi ruskosuohaukka lensi matalalla autojen ylitse joen toiselle puolelle kadoten jonnekin peltoaavalle. Muutamalla seuraavalla pysähdyksellä kuultiin vain lisää ruokokerttusia ja eräällä pysähdyksellä lisäksi yksi viitakerttunen.
Sitten tärppäsi taas. Pensassirkkalintu oli hienosti äänessä. Ääni oli helppo tunnistaa kun aikaisemmin yöllä oltiin kuunneltu viitasirkkalintua. Tämä oli enemmän heinäsirkkamainen ääni, ja laulu ei ollut ihan niin yhtäjaksoista sirinää kuin viitasirkkalinnulla. Tätäkin piti ihastella hyvän aikaa ennen kuin jatkoimme taas matkaa. Muutamilla pysähdyksillä uudeksi lajiksi saatiin suopöllö, joka leijaili pellon yllä, mutta muuten kuultiin vain punakylkirastaita ja ruokokerttusia. Tässä vaiheessa pidettiin evästauko. Kuuma kaakao ja kahvi virkistivät ja silmät pysyivät auki retken loppuun saakka ;-).
Suuntasimme penkkatieltä pois, kohti paikkaa missä oli tiedossa mahdollisesti luhtakerttunen äänessä. Paikalla kasvoi koivumetsää. Pysäköimme autot maantien reunaan ja lähdimme kävelemään sadan metrin päähän metsään. Ja siellä meitä ilahdutti lehtokerttunen kauniilla ryöpsähtelevällä laulullaan! Tästä tuli minulle ja parille muullekin harrastajalle elis!!!
Lähdimme ajamaan takaisin kohti keskustaa, aikomuksen jatkaa matkaa vielä Erkkisjärven lintutornille. Peltoaavalla pysähdyimme vielä kuitenkin kuuntelemaan josko jokin uusi laji saataisiin korvien ulottuville. Hetken kuunneltuamme sanoin että ruisrääkkä on äänessä. Pienen kuuntelun jälkeen muutkin totesivat samaa. Päätimme siirtyä autoilla muutama sata metriä eteenpäin, ääni kun tuntui kantautuvan sieltä suunnasta. Nopeasti autoihin ja innokkaina eteenpäin. Kolmensadan metrin päässä kiireesti auton ovet auki, ja siellähän se ruisrääkkä oli kovasti äänessä. Vieläkin tuntui että ihan kohdalla se ei ole, ja ajoimme vielä muutama sata metriä eteenpäin. Nyt osuttiin kohdalle! Tuntui että ruisrääkkä oli ihan silmien edessä, niin selkeästi se piti ääntä. Kuitenkaan emme sitä kiikareidenkaan avulla nähneet, kuuluuhan linnun luonteeseen piilottelu ja huomaamattomuus. Tämä havainto kruunasi retken ja päätimme lähteä yölevolle. Osalla oli edessä työpäivä, osalla vapaata tai kuten itselläni, kesäloman toinen päivä!