Viime päivinä on lintulaudalla vieraillut valkoinen talitintti. Olen yrittänyt napata siitä kuvia, mutta se on paljon arempi kuin muut tintit ja pakenee heti kun pienikin liikahdus näkyy ikkunan takana. Ensin luulin sitä hömötiaiseksi, mutta eilen kun näin sen oikein kunnolla, se oli juuri talitintin näköinen ja kokoinen, mutta normaalin tintin keltainen osa olikin valkoinen. Tai ei nyt ihan vitivalkoinen, vaan vaalea, hömpän värinen. Vielä minä siitä kuvan nappaan tänne...
Sinitiaisia on ollut nyt pakkasilla enemmän. Vein pähkinöitä tarjolle, ja niistä ne näkyvät tykkäävän. Keltasirkkuja on myös ilmaantunut kokonainen parvi, joka käy päivittäin syömässä kauranjyviä maasta. Varpuset pöllyttävät laudoilta paljon jyviä ja siemeniä maahan, joten minun ei ole erikseen tarvinnut keltasirkuille niitä ripotella. Tänään pistin etupihan ruokintapaikan lähellä olevan pensaan juurelle siemeniä ja pähkinöitä, eikä mennyt kauan kun koko pensas kuhisi varpusia. Kivan näköistä touhua, kun ne sulassa sovussa syövät. Talitintit ajavat näköjään toisiaan pois parhailta ruoka-apajilta. Käpytikka käy myöskin edelleen päivittäin talia syömässä, ja tänään siihen yritti kolme harakkaa yhtä aikaa. Niillä meni homma keskinäiseksi nahisteluksi ja lopulta kaikki kolme lensivät tiehensä ehtimättä syödä mitään. Hyvä niin, kyllä nuo appeet on enemmän pikkulinnuille tarkoitettu ;-) .
lauantai 27. marraskuuta 2010
tiistai 16. marraskuuta 2010
Kesy tintti
Talitiainen tuli taas tervehtimään kuultuaan sahan äänen ja pyrähteli ympärillä tutkien innolla sahan pöllyttämiä kannonympäryksiä. Taukojen aikana se tuli hyppimään repun ja sahan päälle, ei kuitenkaan polvelle istunut. Leivänmuruja olen sille sipultanut puunrungon tai kantojen päälle, ja heti se ne löytää. Tässä kuvassa se syö sille kahvitauolla antamiani ruis-sämpylänmuruja. Onko tämä lintu kuukkelin korvike talousmetsissä?
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Lintujen tarkkailua
Laitoin eilen kauralyhteet linnuille. Muutaman tunnin kuluttua ilmestyi yksi keltasirkku paikalle, tutkiskeli ilmeisesti tilannetta ja häipyi pois. Tänä aamuna niitä sitten tuli kokonainen parvi ja näyttävät viihtyvät muiden lintujen kanssa sulassa sovussa. Ripottelin vielä kauran jyviä pensaiden juurille, jotta kaikille riittää syömistä. Keltasirkkuhan ruokailee nimenomaan maassa. Sinitiaisia on ollut nyt jo parin viikon ajan vähintään neljä yhtä aikaa syömässä. Tänä aamuna huomasin taas viherpeippojakin, vaikka luulin niiden jo lähteneen muille maille kun ei ole lähes kahteen viikkoon näkynyt. Tässä ympäristössä on lähes joka talossa ruokintapaikka, joten linnut eivät jatkuvasti ole yhden talon pihassa. Punatulkkuja ei edelleenkään ole näkynyt kuin se yksi ainoa monta viikkoa sitten. Toivottavasti niitäkin vielä talven mittaan tulee silmän iloksi tähänkin pihapiiriin. Yksi käpytikka on myös löytänyt tiensä tuohon, ja lähes päivittäin se käy talia syömässä.
Laitoin eilen kolme litraa siemensekoitusta itse tehtyyn ruokinta-automaattiin. Iltaan mennessä se oli tyhjä. Kaikki eivät tosin lintujen mahaan päätyneet, vaan suuri osa oli varissut maahan. Varpuset varsinkin pöllyttävät ruokaa ympärilleen automaatista enemmän kuin suuhunsa. Eihän se haittaa, maassa on innokkaita syöjiä myös koko ajan. Varpuset, ja nimenomaan pikkuvarpuset, ovat aika röyhkeitä lintuja. Kyllä siinä isompi talitiainenkin lähtee karkuun, kun varpunen tulee samalle talipallolle tai samalle automaatille. Eri tiaislajit sen sijaan näkyvät olevan sulassa sovussa rinnakkain. Harmaavarpuset syötyään kyllikseen istuvat jonkin ulkonevan oksan päähän tarkkailemaan ympäristöä. Orapihlaja-aita on hauskan näköinen, kun jonkin pidemmän oksan päässä on harmaa pallo, kauempaa katsottuna. En tiedä ovatko ne vahteina, vaiko muuten vaan kylläisinä sulattelevat ruokaa. Ne eivät nimittäin jatkuvasti ole noin, vaan aina jonakin hetkenä päivästä. Samaan aikaan esim. pikkuvarpuset saattavat olla parvena syömässä. Jossain vaiheessa sitten koko parvi menee orapihlaja-aidan sisään, ja sieltä kuuluu sirkutus monen sadan metrin päähän.
Lintujen puuhastelua jaksaisi kyllä seurata vaikka koko päivän. Takapihan ruokintapaikka on omenapuiden ja syreenipensaiden suojassa ihan talon vieressä, ja ikkunasta on siihen hyvä näköyhteys. Talipallot roikkuvat alle metrin päässä ikkunasta, eivätkä linnut pelkää rauhassa istuvaa tarkkailijaa yhtään. Jatkuvasti tuossa ruokintapaikalla tapahtuukin jotakin. Hyvin harvoin siinä on tyhjää hetkeä valoisan aikaan. Heti kun tulee hämärä, häipyvät linnut kuitenkin yöpuulle. Vaikka tuossa etupihan ruokintapaikalla on valoisaa kun pihalampuista tulee valo, eivät linnut kuitenkaan tule syömään kuin päivänvalolla. Aamulla aikaisin, heti kun alkaa aamuhämärä vähän vaaleta, alkaa kuhina käydä. Olen nyt käynyt aina iltaisin täyttämässä automaatit, niin ei tarvitse ruokailevaa parvea häiritä päivällä.
Laitoin eilen kolme litraa siemensekoitusta itse tehtyyn ruokinta-automaattiin. Iltaan mennessä se oli tyhjä. Kaikki eivät tosin lintujen mahaan päätyneet, vaan suuri osa oli varissut maahan. Varpuset varsinkin pöllyttävät ruokaa ympärilleen automaatista enemmän kuin suuhunsa. Eihän se haittaa, maassa on innokkaita syöjiä myös koko ajan. Varpuset, ja nimenomaan pikkuvarpuset, ovat aika röyhkeitä lintuja. Kyllä siinä isompi talitiainenkin lähtee karkuun, kun varpunen tulee samalle talipallolle tai samalle automaatille. Eri tiaislajit sen sijaan näkyvät olevan sulassa sovussa rinnakkain. Harmaavarpuset syötyään kyllikseen istuvat jonkin ulkonevan oksan päähän tarkkailemaan ympäristöä. Orapihlaja-aita on hauskan näköinen, kun jonkin pidemmän oksan päässä on harmaa pallo, kauempaa katsottuna. En tiedä ovatko ne vahteina, vaiko muuten vaan kylläisinä sulattelevat ruokaa. Ne eivät nimittäin jatkuvasti ole noin, vaan aina jonakin hetkenä päivästä. Samaan aikaan esim. pikkuvarpuset saattavat olla parvena syömässä. Jossain vaiheessa sitten koko parvi menee orapihlaja-aidan sisään, ja sieltä kuuluu sirkutus monen sadan metrin päähän.
Lintujen puuhastelua jaksaisi kyllä seurata vaikka koko päivän. Takapihan ruokintapaikka on omenapuiden ja syreenipensaiden suojassa ihan talon vieressä, ja ikkunasta on siihen hyvä näköyhteys. Talipallot roikkuvat alle metrin päässä ikkunasta, eivätkä linnut pelkää rauhassa istuvaa tarkkailijaa yhtään. Jatkuvasti tuossa ruokintapaikalla tapahtuukin jotakin. Hyvin harvoin siinä on tyhjää hetkeä valoisan aikaan. Heti kun tulee hämärä, häipyvät linnut kuitenkin yöpuulle. Vaikka tuossa etupihan ruokintapaikalla on valoisaa kun pihalampuista tulee valo, eivät linnut kuitenkaan tule syömään kuin päivänvalolla. Aamulla aikaisin, heti kun alkaa aamuhämärä vähän vaaleta, alkaa kuhina käydä. Olen nyt käynyt aina iltaisin täyttämässä automaatit, niin ei tarvitse ruokailevaa parvea häiritä päivällä.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Lintujen talviruokinta
Tänään taas täytin ruokinta-automaatit, kun ne olivat tyhjentyneet. Edellisestä täytöstä oli kulunut vain 2-3 päivää. Oli siellä maassa vielä syötävää. Närhet ovat sellaisia, että ne laittavat kynnet ruokinta-automaatin reunalle ja huiskivat siemenet maahan. Säiliö on äkkiä tyhjä. Olen sekoittanut auringonkukansiemenien joukkoon murskattua maapähkinää. Maapähkinä käy hyvin kaupaksi. Seurasin vähän aikaa kuusitiaista. Se kaivoi ruokinta-automaatin reiästä aina pähkinänpalasen suuhun ja lensi oksalle. Aiemmin mainitsin, että tänne kylän laidalle on eksynyt yksi varpunen. Tarkemmin katsottuani se olikin pikkuvarpunen ja nyt niitä on jo neljä.
Ei ole hömppien joukosta löytynyt viitatiaista. Uskoisin, että tunnistaisin sen jos se tulisi meille.
Ei muuta kuin tervetuloa. Talitiaisten määrä on lisääntynyt aikaisemmista talvista. Sinitiaisia on aika niukasti. On mukava, kun on kaksi töyhtö- ja kuusitiaistakin. Käpytikkakin on uskaltautunut lintulaudalle. Pitäisi varmaan laittaa sille läskiä puun kylkeen. (Timo)
Ei ole hömppien joukosta löytynyt viitatiaista. Uskoisin, että tunnistaisin sen jos se tulisi meille.
Ei muuta kuin tervetuloa. Talitiaisten määrä on lisääntynyt aikaisemmista talvista. Sinitiaisia on aika niukasti. On mukava, kun on kaksi töyhtö- ja kuusitiaistakin. Käpytikkakin on uskaltautunut lintulaudalle. Pitäisi varmaan laittaa sille läskiä puun kylkeen. (Timo)
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Talvi
Eilen sydänmaalla vallitsi marraskuisen talvipäivän hämäryys ja hiljaisuuus. Jostain kuului korpin raakkumista, joskus tiaisten hyvin hiljaista piipitystä. Talitintit tulivat hypähtelemään kaadettujen puiden oksien sekaan nokkien maasta jotakin syötävää. Sipulsin puunrungolle hieman leivänmuruja, jos ne sattuisivat niistä tykkäämään. Täällä metsissä tiaiset joutuvat etsimään ruokansa itse, kun eivät pääse nauttimaan lintulaudan antimista. Jos talvi on ankara, kuolleisuus voi nousta korkeaksi.
Yöllä sitten satoi lunta ja aamulla tiaiset tulivat koputtelemaan talon seiniä ja ikkunanpieliä. Onkohan tarkoitus pyytää ruokaa lintulaudalle vai mihin koputuksella pyrkivät? Yksi merkillisyys on jota olen aina miettinyt enkä ole selitystä kuullut, eli tiaisten tarve nyhtää villaa kaikista mahdollisista paikoista syksyisin. Mitä se tarkoittaa? Se olisi ymmärrettävää jos ne käyttäisivät villaa johonkin, mutta se näyttää olevan ikäänkuin huvia tai muu selittämätön pakottava tarve. Jokapaikasta, mistä nokallaan suinkin yltävät, ne nyhtävät pieniä tukkoja vuorivillaa, eivätkä havaintojeni mukaan tee sillä mitään. Vuorilautojen ja räystäiden alta, tai varastossa olevista vähänkään auki olevista villapaaleista syntyy melkoinen joukko pieniä villatuppoja, joita joskus joutuu oikein lakaisemaan pois. Tietääköhän kukaan ilmiölle mitään selitystä?
Yöllä sitten satoi lunta ja aamulla tiaiset tulivat koputtelemaan talon seiniä ja ikkunanpieliä. Onkohan tarkoitus pyytää ruokaa lintulaudalle vai mihin koputuksella pyrkivät? Yksi merkillisyys on jota olen aina miettinyt enkä ole selitystä kuullut, eli tiaisten tarve nyhtää villaa kaikista mahdollisista paikoista syksyisin. Mitä se tarkoittaa? Se olisi ymmärrettävää jos ne käyttäisivät villaa johonkin, mutta se näyttää olevan ikäänkuin huvia tai muu selittämätön pakottava tarve. Jokapaikasta, mistä nokallaan suinkin yltävät, ne nyhtävät pieniä tukkoja vuorivillaa, eivätkä havaintojeni mukaan tee sillä mitään. Vuorilautojen ja räystäiden alta, tai varastossa olevista vähänkään auki olevista villapaaleista syntyy melkoinen joukko pieniä villatuppoja, joita joskus joutuu oikein lakaisemaan pois. Tietääköhän kukaan ilmiölle mitään selitystä?
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Syksy
Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
"Kurkikin jo lähti", veljelleen
toinen virkkaa niin kuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
"niin maar lähti", sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.
Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.
Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
"Täytyy tästä...", toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
"Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."
Lauri Pohjanpää: Syksy.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Peltopyyn ruokintaa
Sunnuntaina lähdin päässä humisevasta flunssasta huolimatta vähän ajamaan pyörällä, ja samalla poikkesin katsomaan peltopyyn ruokintapaikkoja. Peltopyitä olen ruokkinut lähes 30 vuotta, vaihtelevilla tavoilla ja menestyksellä. Ruokintapaikkoina on ollut vanha seiväslato (heinäseipäiden säilytykseen tehty pieni hirsirakennus), heinäladon alus, vartavasten rakennettu matala katos tai pelkkä oksien verhoama kuusenalus. Viime talvena tein lisäksi neljä betoniverkkohäkkiä, joiden sisään asetin ruokintalaite-pöntön kuten uusimmissa oppaissa vinkataan. Verkon pitäisi suojata tehokkaasti haukkoja iskemästä saalista suoraan ruokailevasta parvesta, mutta en ole täysin varma niiden toimivuudesta täällä.
Niin, ja yksi ruokintapaikka on lautarakenteinen heinälato, johon tein takaseinään matalan kulkuväylän pakotieksi ja etuoven yläosan suojasin betoniverkolla. Sinne olen jo vähän vienytkin viljan lajittelujätettä, mutta nyt kävin tutkailemassa lähempänä olevaa kuusenalus- ja seiväslatopaikkaa. Joskus olen lukenut suositeltavan ruokinnan aloittamista jo lokakuussa, mutta kyllä se vähän aikaiselta tuntuu. Viime talvi osoitti, että peltopyyt tulevat ruokinnalle vasta kun lumet kovettuvat ja estävät ravinnonhaun pellon pinnasta. Ja ehkä ravintoa oli viime talvena niin hyvin pehmeän lumen verhoamilla sängillä, että linnut viihtyivät kaivannoissaan.
Mutta katsellessani ruokintapaikkoja tuli mieleeni kalkitseminen, jota suositellaan ruokintapaikan desinfioimiseksi taudinaiheuttajista. Joku kysyikin kerran sitä, että mitä kalkkia siihen käytetään; nähtävästi sammutettua kalkkia, siis: Sammutettu kalkki = Kalsiumhydroksidi= rakennushienokalkki. Tämä kalkki siis nostaa maan ph:n niin korkeaksi, että ph nousee yli 10 ja taudinaiheuttajat kuolevat. Valitettavasti tämä toimenpide on jäänyt tekemättä viime keväänä, mutta olen toki vuosittain vaihdellut ruokaintapaikkoja jättämällä jonkin paikan vuodeksi-pariksi "kesannolle". Ruokintapaikoilla käy paljon erilaisia lintuja, joten salmonellakin leviäminen on mahdollista jos siisteydetä ei huolehdita. Sateelta suojatusta automaatista tapahtuva ruokkiminen lienee hygienisintä, varsinkin jos automaatin paikkaa vaihdellaan vuosittain. Maahan tapahtuva ruokkiminen lienee parasta aloittaa vasta pakkasten ja lumen tultua, jolloin tautivaara ja ravinnon pilaantuminen vähenee.
Ruokintapaikkojen läheltä lehtipuisesta saarekkeesta lähti lentoon lehtokurppa, joiden luulin jo muuttaneen etelään. Lehtokurpat ovat lisääntyneet viimeisen 20 vuoden aikana, ja olenpa joskus sellaisen ampunut saaliiksikin. Olen ollut aikaisemmin kiinnostunut varsinkin syötävistä linnuista, mutta viime vuosina olen oppinut tuntemaan linnustoa yhä laajemmin. Lehtokurpassa onkin hyvä peltolinnun liha, aivankuin peltopyyssäkin, joita en tosin ole montakaan pyydystänyt pataan. Pienihän se on, mutta pienempiäkin on nälkäaikaan syöty. Joskus nälkätalvien jälkeen, kun varhain keväällä pulmuset ovat pölähtäneet tallin eteen etsimään lumelta syötävää, kerrotaan niitä silmustetun hevonsenjouhi-rihmalla, ja muutamasta on saatu keittotarpeet.
Nykyisin metsästyksellä on merkitys vain harrastuksena, eikä saalis merkitse kaikkea. Varsinkin peltopyyn ruokinta on ollut vain lajin säilyttämistä, tarkoituksena ei ole ollut saaliiden lihottaminen. Kuitenkin pieni metsästysmahdollisuus tukee peltopyyn säilymistä ja hoitoa, koska peltoriistalintuna se on arvokas ja etenkin kanakoirien koulutukseen hyvin soveltuva. Paikallisella metsästäjäkunnalla on taas opetteleminen hyväksymään seurueen kanssa, joskus useallakin koiralla tapahtuva kanakoirametsästys, minkä monesti luullaan verottavan lintukantaa liiaksikin.
Niin, ja yksi ruokintapaikka on lautarakenteinen heinälato, johon tein takaseinään matalan kulkuväylän pakotieksi ja etuoven yläosan suojasin betoniverkolla. Sinne olen jo vähän vienytkin viljan lajittelujätettä, mutta nyt kävin tutkailemassa lähempänä olevaa kuusenalus- ja seiväslatopaikkaa. Joskus olen lukenut suositeltavan ruokinnan aloittamista jo lokakuussa, mutta kyllä se vähän aikaiselta tuntuu. Viime talvi osoitti, että peltopyyt tulevat ruokinnalle vasta kun lumet kovettuvat ja estävät ravinnonhaun pellon pinnasta. Ja ehkä ravintoa oli viime talvena niin hyvin pehmeän lumen verhoamilla sängillä, että linnut viihtyivät kaivannoissaan.
Mutta katsellessani ruokintapaikkoja tuli mieleeni kalkitseminen, jota suositellaan ruokintapaikan desinfioimiseksi taudinaiheuttajista. Joku kysyikin kerran sitä, että mitä kalkkia siihen käytetään; nähtävästi sammutettua kalkkia, siis: Sammutettu kalkki = Kalsiumhydroksidi= rakennushienokalkki. Tämä kalkki siis nostaa maan ph:n niin korkeaksi, että ph nousee yli 10 ja taudinaiheuttajat kuolevat. Valitettavasti tämä toimenpide on jäänyt tekemättä viime keväänä, mutta olen toki vuosittain vaihdellut ruokaintapaikkoja jättämällä jonkin paikan vuodeksi-pariksi "kesannolle". Ruokintapaikoilla käy paljon erilaisia lintuja, joten salmonellakin leviäminen on mahdollista jos siisteydetä ei huolehdita. Sateelta suojatusta automaatista tapahtuva ruokkiminen lienee hygienisintä, varsinkin jos automaatin paikkaa vaihdellaan vuosittain. Maahan tapahtuva ruokkiminen lienee parasta aloittaa vasta pakkasten ja lumen tultua, jolloin tautivaara ja ravinnon pilaantuminen vähenee.
Ruokintapaikkojen läheltä lehtipuisesta saarekkeesta lähti lentoon lehtokurppa, joiden luulin jo muuttaneen etelään. Lehtokurpat ovat lisääntyneet viimeisen 20 vuoden aikana, ja olenpa joskus sellaisen ampunut saaliiksikin. Olen ollut aikaisemmin kiinnostunut varsinkin syötävistä linnuista, mutta viime vuosina olen oppinut tuntemaan linnustoa yhä laajemmin. Lehtokurpassa onkin hyvä peltolinnun liha, aivankuin peltopyyssäkin, joita en tosin ole montakaan pyydystänyt pataan. Pienihän se on, mutta pienempiäkin on nälkäaikaan syöty. Joskus nälkätalvien jälkeen, kun varhain keväällä pulmuset ovat pölähtäneet tallin eteen etsimään lumelta syötävää, kerrotaan niitä silmustetun hevonsenjouhi-rihmalla, ja muutamasta on saatu keittotarpeet.
Nykyisin metsästyksellä on merkitys vain harrastuksena, eikä saalis merkitse kaikkea. Varsinkin peltopyyn ruokinta on ollut vain lajin säilyttämistä, tarkoituksena ei ole ollut saaliiden lihottaminen. Kuitenkin pieni metsästysmahdollisuus tukee peltopyyn säilymistä ja hoitoa, koska peltoriistalintuna se on arvokas ja etenkin kanakoirien koulutukseen hyvin soveltuva. Paikallisella metsästäjäkunnalla on taas opetteleminen hyväksymään seurueen kanssa, joskus useallakin koiralla tapahtuva kanakoirametsästys, minkä monesti luullaan verottavan lintukantaa liiaksikin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)