Sivut

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kivilammella

Kivilampi sijaitsee Nivalan Järvikylällä, kilometrin kävelymatkan päässä ala-asteelta. Ennallistamisen jälkeen lampi on täynnä vettä ympäri vuoden. Lammelle johtavan metsäpolun varrella näkyy ja kuuluu lintuja varsinkin näin keväisin todella paljon. Lampi on myös vesilinnuille hyvä levähdys- ja pesintäpaikka. Olen käynyt havainnoimassa lintuja siellä muutaman kerran tämänkin kevään aikana. Peippoja, keltasirkkuja, käpylintuja, sinitiaisia sekä västäräkkejä näkyi viimeisimmän linturetkeni aikana. Lisäksi kuului hippiäisen ääntelyä, mutta en saanut sitä silmieni enkä kiikarini ulottuville. Muitakin lintulajeja kuului, mutta äänitunnistamiseni on vielä sen verran alkeistasolla, että en uskalla sanoa mitä ne olivat.

Lammen rannalla on nuotiopaikka ja katos, jossa voi vaikka sateen tullen istuskella katselemassa ja kuuntelemassa luonnon ääniä. Lammen ympäri kiertää polku. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen kaikille linnuista ja luonnosta kiinnostuneille!




lauantai 7. toukokuuta 2011

Tornien taisto

Aurinko näyttäytyi klo 4:45, ennen kisan alkua Erkkisjärven takana.

Tornien taistoa vietettiin tänään tuulisessa säässä. Ilmatieteen laitoksen sääennuste meni pieleen aamun ja aamupäivän osalta täysin. Kylmä tuuli ei sentään vienyt mennessään kisan iloa, vaan jokainen joukkueemme jäsen oli täysillä mukana. Jännitys säilyi lähes viimeisille minuuteille, sillä vielä ihan viimeisenkin tunnin aikana kiikareiden ja kaukoputkien näkyville ilmestyi uusia lajeja. Tulos jäi niin lähelle erästä tasalukua, että loppuun saakka piti jännittää löytyiskö vielä yksi laji lisää. Ei kuitenkaan löytynyt, mutta tulos oli silti huikea.

Näkymä Erkkisjärvelle kisan lopussa.


Nivalan torni osallistui ensimmäistä kertaa tähän kisaan. Ennakko-odotukset ylittyivät tuplasti, ja samalla tuli runsaasti paineita ensi vuodelle. Tornin suosio tulee varmasti kasvamaan muutenkin, kun tulokset julkaistaan. Paikka on monipuolinen. Vesilinnut ja kahlaajat, peltomaiseman linnusto sekä pihapiirien ja osin sekametsienkin linnusto ovat innokkaiden tarkkailijoiden nähtävissä. Lajirunsaus yllätti meidät positiivisesti, ja tornin paikka on selvästikin valittu oikein.

Aimontorni 7.5.2011