Sunnuntaina lähdin päässä humisevasta flunssasta huolimatta vähän ajamaan pyörällä, ja samalla poikkesin katsomaan peltopyyn ruokintapaikkoja. Peltopyitä olen ruokkinut lähes 30 vuotta, vaihtelevilla tavoilla ja menestyksellä. Ruokintapaikkoina on ollut vanha seiväslato (heinäseipäiden säilytykseen tehty pieni hirsirakennus), heinäladon alus, vartavasten rakennettu matala katos tai pelkkä oksien verhoama kuusenalus. Viime talvena tein lisäksi neljä betoniverkkohäkkiä, joiden sisään asetin ruokintalaite-pöntön kuten uusimmissa oppaissa vinkataan. Verkon pitäisi suojata tehokkaasti haukkoja iskemästä saalista suoraan ruokailevasta parvesta, mutta en ole täysin varma niiden toimivuudesta täällä.
Niin, ja yksi ruokintapaikka on lautarakenteinen heinälato, johon tein takaseinään matalan kulkuväylän pakotieksi ja etuoven yläosan suojasin betoniverkolla. Sinne olen jo vähän vienytkin viljan lajittelujätettä, mutta nyt kävin tutkailemassa lähempänä olevaa kuusenalus- ja seiväslatopaikkaa. Joskus olen lukenut suositeltavan ruokinnan aloittamista jo lokakuussa, mutta kyllä se vähän aikaiselta tuntuu. Viime talvi osoitti, että peltopyyt tulevat ruokinnalle vasta kun lumet kovettuvat ja estävät ravinnonhaun pellon pinnasta. Ja ehkä ravintoa oli viime talvena niin hyvin pehmeän lumen verhoamilla sängillä, että linnut viihtyivät kaivannoissaan.
Mutta katsellessani ruokintapaikkoja tuli mieleeni kalkitseminen, jota suositellaan ruokintapaikan desinfioimiseksi taudinaiheuttajista. Joku kysyikin kerran sitä, että mitä kalkkia siihen käytetään; nähtävästi sammutettua kalkkia, siis: Sammutettu kalkki = Kalsiumhydroksidi= rakennushienokalkki. Tämä kalkki siis nostaa maan ph:n niin korkeaksi, että ph nousee yli 10 ja taudinaiheuttajat kuolevat. Valitettavasti tämä toimenpide on jäänyt tekemättä viime keväänä, mutta olen toki vuosittain vaihdellut ruokaintapaikkoja jättämällä jonkin paikan vuodeksi-pariksi "kesannolle". Ruokintapaikoilla käy paljon erilaisia lintuja, joten salmonellakin leviäminen on mahdollista jos siisteydetä ei huolehdita. Sateelta suojatusta automaatista tapahtuva ruokkiminen lienee hygienisintä, varsinkin jos automaatin paikkaa vaihdellaan vuosittain. Maahan tapahtuva ruokkiminen lienee parasta aloittaa vasta pakkasten ja lumen tultua, jolloin tautivaara ja ravinnon pilaantuminen vähenee.
Ruokintapaikkojen läheltä lehtipuisesta saarekkeesta lähti lentoon lehtokurppa, joiden luulin jo muuttaneen etelään. Lehtokurpat ovat lisääntyneet viimeisen 20 vuoden aikana, ja olenpa joskus sellaisen ampunut saaliiksikin. Olen ollut aikaisemmin kiinnostunut varsinkin syötävistä linnuista, mutta viime vuosina olen oppinut tuntemaan linnustoa yhä laajemmin. Lehtokurpassa onkin hyvä peltolinnun liha, aivankuin peltopyyssäkin, joita en tosin ole montakaan pyydystänyt pataan. Pienihän se on, mutta pienempiäkin on nälkäaikaan syöty. Joskus nälkätalvien jälkeen, kun varhain keväällä pulmuset ovat pölähtäneet tallin eteen etsimään lumelta syötävää, kerrotaan niitä silmustetun hevonsenjouhi-rihmalla, ja muutamasta on saatu keittotarpeet.
Nykyisin metsästyksellä on merkitys vain harrastuksena, eikä saalis merkitse kaikkea. Varsinkin peltopyyn ruokinta on ollut vain lajin säilyttämistä, tarkoituksena ei ole ollut saaliiden lihottaminen. Kuitenkin pieni metsästysmahdollisuus tukee peltopyyn säilymistä ja hoitoa, koska peltoriistalintuna se on arvokas ja etenkin kanakoirien koulutukseen hyvin soveltuva. Paikallisella metsästäjäkunnalla on taas opetteleminen hyväksymään seurueen kanssa, joskus useallakin koiralla tapahtuva kanakoirametsästys, minkä monesti luullaan verottavan lintukantaa liiaksikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti