Uusi lintuvuosi

Jälleen on vuosi vaihtunut ja saa aloittaa lintulajien muistiinmerkitsemisen nollasta. Toisin sanoen, vuodenpinnojen, vuodareitten keräämisen. Minulle niitä tulee harvakseltaan, sillä en lähde säntäilemään minkään lajin perässä muualle, tuleepahan vastaan vuoden aikana mitä tulee. Jos ei tule, niin maailma ei siihen kaadu. Harrastus harrastuksena, josta on iloa niin itselleni kuin perheellenikin.

Tämän vuoden lajilistan aloitti mustarastas, joka ilmestyi ruokinnalle heti aamuhämärissä. Ujosti se kurkisteli syreenipensaan takaa, ja ikään kuin hiipien tuli omenapuun runkoa näköesteenä pitäen lähemmäksi. Lopulta se rohkaistui syömään auringonkukan siemeniä ja pähkinän murusia ja unohti olla varuillaan. Välillä se lähti pois, mutta palasi pitkin päivää uudelleen ruokailemaan.

Mustarastas ruokinnalla 1.1.2019

Samaan aikaan varpuset ja pikkuvarpuset saapuivat paikalle. Hetken aikaa ne tarkkailivat tilannetta pensaan oksilla. Havaittuaan mustarastaan olevan jo apajilla, nekin laskeutuivat maahan ruokailemaan. Siinä kävi sirkutus kun ne keskenään juoruilivat ja vaihtoivat kuulumisia. Tiaisetkin alkoivat saapua paikalle. Ensin yksi talitiainen kävi tiedustelemassa ja kohta niitä oli koko parvi paikalla.

Tiedustelija

Talitiaisten lisäksi sinitiaiset viihtyivät koko päivän ruokinnalla ja sen läheisyydessä, välillä syöden, välillä leväten ja tarkkaillen muiden lintujen touhuja. Pähkinät tekivät kauppansa.

Maha täynnä on hyvä levähtää hetki

Aamusta paikalla oli myös yksi hömötiainen, mutta se lähti sitten muualle loppupäiväksi, kuten sillä on ollut tapana tehdä joka päivä. Aamupalan se käy syömässä tässä ja siirtyy sitten kenties paremmille apajille loppupäiväksi, ilmestyen taas seuraavana aamuna paikalle.

Keltasirkut pölähtivät paikalle suurella joukolla. Kaura maistui niille koko päivän ajan, välillä piti lennähtää männyn oksille turvaan kun joku säikähti omematonta ja pakokauhu levisi koko parveen. Noloina ne sitten laskeutuivat yksitellen takaisin ruokailemaan kunnes sama toistui hetken päästä uudelleen.

Turkinkyyhky tuli paikalle vasta kun päivä oli valjennut kunnolla. Arvokkaasti se tepasteli maassa ja silmäili aina houkuttelevinta suupalaa. Muista linnuista se ei ollut tietävinään mitään, eihän nyt rahvaasta tarvitse välittää!

Turkinkyyhky ruokinnalla 1.1.2019

Viherpeipot sekä yksi järripeippo osaalistuivat yhteiselle aterialle myöskin. Niiden herkkua, auringonkukan siementä, oli tarjolla runsaasti ja sitäpä ne maistelivat sulassa sovussa punatulkkupariskunnan kanssa. Muutama urpiainenkin oli tervetullut samaan joukkoon.

Järripeippo ruokinnalla vuodenvaihteessa

Kolme pähkinähakkia lennähti paikalle säikäyttäen kaikki muut linnut hetkeksi pakosalle, ennen kuin ne tajusivat että kyseessä ei ollutkaan petolintu. Hieman ne nahistelivat sinitiaisten kanssa pähkinöistä, mutta jokainen sai syödä kyllikseen. Sen jälkeen ne siirtyivät lehtikuusen oksille lepäämään. Siellä ne rupattelivat vaimeasti keskenään, selvästikin arvostellen pienempien lintujen pöytätapoja ja höyhenpukuja. Välillä joku niistä päästi kovemman rääkäisyn, kun harakka yritti tunkeutua ruokinnalle. Eipä muuten ole harakoilla ollut kuukauteen asiaa ruokinnalle, kun hakit ovat toimineet järjestyksenvalvojina.

Käytikkapariskunta kävi iltapäivällä hakkaamassa talia. Toinen piti omenapuussa vahtia sillä välin kun toinen söi. Sinitiainen sai olla yhtä aikaa syömässä, kunhan se pysytteli toisella puolella talipötköä.

Iltapäivän mittaan lumisade sakeni ja linnuille tuli kiire saada vielä viimeiset energiat tankattua yötä varten. Varpusparvi sinnitteli ihan pimeän tuloon saakka, muut lähtivät vähin äänin aikaisemmin pois. Näin saatiin lintuvuosi 2019 käyntiin sään ollessa aluksi selkeä mutta muuttuessa sakeaksi lumisateeksi iltaa kohden. Lämpötila on pysytellyt nollan ja yhden plusasteen tietämillä koko päivän.

Lintuvieraita

Ruokinnalla on tänä syksynä käynyt kaksi pähkinähakkia. Niitä ei ole koskaan aikaisemmin tässä näkynyt. Tänä kesänä niitä muutenkin on ollut enemmän, puistossa puolen kilometrin päässä niitä näin parhaimmillaan neljä yhtä aikaa ja isäni, jolla on ruokinta siinä puiston vieressä, kertoi että viisi pähkinähakkia oli yhtä aikaa ruokinnalla. Molemmilla meillä on maapähkinöitä tarjolla linnuille, ja hakeille ne kelpaavat mainiosti. Toinen meidän ruokintapaikalla käyvä pähknähakki on kesyyntynyt paljon alkutalven aikana. Se istuu metrin päässä omenapuun oksalla ja katsoo kun laitan pähkinöitä automaattiin. Ojensin kädellä kourallisen pähkinöitä sitä kohti, mutta ei se vielä uskaltautunut suoraan kädestä syömään.

Kaksi käpytikkaa kulkee myös päivittäin ruokinnalla. Ne käyvät hakkaamassa talipötkylää, välillä yhtä aikaa ja välilä vuorotellen. Toinen odottaa omenapuun rungolla ja sitten en vaihtavat vuoroa. Mustarastas käy myös päivittäin syömässä. Sen herkkua ovat auringonkukan siemenet. Sulassa sovussa siinä on varpusparvi ja mustaras samoilla apajilla.

Peruslajeista keltasirkut käyvät syömässä kauraa, talitiaiset, sinitiaiset ja hömötiaiset syövät siemeniä ja talia, ja punatulkut sekä viherpeipot tykkäävät auringonkukan siemenistä. melkoinen vilske siinä käy kun kaikki lajit sattuvat yhtä aikaa ruokinalle.

Loppiaisralli

KPLY:n loppaisralli alkoi 6.1.2017 klo 00:00 ja päättyi klo 24:00. Käytännössä varmaan jokainen osallistuja rallasi valoisan aikana, kuten itsekin tein. Pakkasta oli -25 °C ja siihen lisäksi vielä hyytävä tuuli joka voimisti pakkasen vaikutusta. Kerrospukeutuminen ja tuulen pitävä vaatetus muutenkin pitivät huolen, että kahdeksan kilometrin kävelyreitillä tuli pakkasesta huolimatta hiki. Poskia ja nenää meinasi palella vastatuulessa, mutta siitäkin selvittiin ilman vahinkoja.

Lajeja päivän aikana kertyi vain 12. Odotin muutamaa lajia enemmän, mutta varmaan pakkassäästä johtuen odottamiani lajeja ei näkynyt. Reittini kierteli niin peltomaisemassa, järvirannalla, metsässä kuin taajamassakin. Tällä kertaa "saaliiksi" tulivat

• harakka
• keltasirkku
• kesykyyhky
• mustarastas
• naakka
• pikkuvarpunen
• sinitiainen
• talitiainen
• urpiainen
• varis
• varpunen
• viherpeippo

Odotin näkeväni lisäksi punatulkkuja, närhen ja fasaaneja, mutta ne pysyttelivät piilossa. Sää oli aurinkoinen ja iltapäivällä hyvinkin näyttävä auringonlasku kruunasi kävelyretken. Loppiaisrallin tulokset ovat nähtävillä sekä KPLY:n että Lintukerho Laruksen sivuilla.

Tänään sitten ruokinnalle ilmestyi punarinta. Missähän se on ollut kovien pakkasten aikana... Virkeä ja hyväkuntoinen se ainakin oli, Aluksi vähän piilotteli pensaassa mutta uskaltautui sitten esille ja syömään kauranjyviä. Pakkastakaan ei ole ollut tänään kuin -3,5 °C joten hyvin ovat muutkin linnut pärjänneet. Viherpeippoja on ollut runsaasti, samoin keltasirkkuja ja pikkuvarpusia sekä tali- ja sinitiaisia. Mustarastas on käynyt koko talven ajan lähes joka päivä ruokinnalla, samoin punatulkut. Urpiaisia näin eilen ensimmäistä kertaa tälle talvelle ja ruokinnallakin niitä on ollut eilen ja tänään. Näin on vuosi 2017 käynnistynyt ruokinalla hyvinkin lajirikkaana, kaikkiaan 15 lajia ensimmäisen viikon aikana.

Ruokintakauden aloitus

Tämänvuotinen ruokintakauden aloitus venyi vähän pidemmälle kuin aikaisempina vuosina. Lämmin syksy on tarjonnut linnuille ruokaa omasta takaa ihan riittävästi. Nyt kun sitten puhdistin ruokinta-automaatit ja lintulaudat ja vein ne paikoilleen, ne keräsivät hetkessä ison määrän pikkulintuja ympärilleen.

Tiaisista talitiaiset, sinitiaiset sekä hömötiaiset tykkäävät kuoritusta auringonkukan siemenistä. Ja kelpaavat niille kuorimattomatkin. Punatulkkuparvi viihtyy lähes koko päivän aamuhämärästä iltahämärään saakka lähipensaissa ja käy välillä syömässä auringonkukan siemeniä. Joku niistä pitää koko ajan vahtia ja muut ovat syömässä. Viherpeipot käyvät myös ahkerasti auringonkukansiemeniä syömässä. Niiden mukana on nyt muutaman päivän ajan ollut yksinäinen nuori järripeippo ja olipa siinä yhtenä päivänä vielä tavallinenkin peippo sekä punarinta. Näitä kahta ei pariin päivään enää ole näkynyt, ilmeisesti päättivät lähteä lämpimämmille seuduille.

Tilhiparvi on ollut syömässä maahan pudonneita omenia. Ne ovat yllättäen aika pelottomia. Olen niitä kuvannut ikkuna läpi, sekä käynyt täyttämässä lintulautoja, eivätkä ne siirry kuin muutaman metrin päähän puiden oksille odottamaan että lähden pois.

Varpuset ja pikkuvarpuset ovat vielä vähissä. Niitä on vielä vähemmän kuin edellisenä vuotena. Ehkäpä talven tulo saa nekin isommalla joukolla ruokinnalle. Muita pikkulintuja ei vielä ole näkynyt.

Harakat ovat edelleen riesana. Ne ovat röyhkeitä ja ovelia ja tekevät ilmiselvästi tahallaan ilkivaltaa. Talipallo katoaa hetkessä harakan suuhun, samoin pähkinät ja auringonkukan siemenet. Vaikka mitä esteitä koitan keksiä, ne osaavat kyllä hetkessä päätellä miten ne saa kierrettyä. Kissankin ne löylyttivät tällä viikolla, kun se yritti niitä vaania. Pitkä avohaava selässä se tuli sisälle, ja nyt se säikkyy harakan lentoakin ulkona ollessaan.

Ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat täällä eilen ja tästä se talviruokintakausi taas kunnolla alkaa.

 

Kevät on jo pitkällä

Kevät on edennyt viime päivinä vauhdilla. Lumipeite on kadonnut lkähes kokonaan ja muuttolinnut ovat saapuneet. Tänä aamuna oli mukava lähteä pyäräilylenkille, kun peipot lauloivat keskustassakin joka puolella ja järripeipot säestivät sieltä täältä. Kirut lauloivat kilpaa peltoaavoilla. Nuo äänet kuuluvat kevääseen. Eilen jo kuovikin huuteli tuoden omalta osaltaan kevään tuntua.

Täällä päin muuten harvinainen mustapyrstökuiri oli pysähtynyt tänään muuttomatkalla lepäämään ja ruokailemaan Ainassaaren peltoaukealle. Juhani laittoi viestin että nyt on tilanne päällä ja saman tien hyppäsin autoon ja ajoin paikalle. Pääsin linnun näkemään ja muutaman kuvankin sain, tosin kaukaa, mutta ainakin havainnekuviksi käyvät. Pitkä suora keltainen nokka on hyvä tuntomerkki.

Mustapyrstökuiria ihastellessa siihen saapui 17 metsähanhea. Nuo peltoaukeat ovat hyvä levähdys- ja ruokailupaikka pitkällä muuttomatkalla kohti pohjoista.

Muita lajeja paikalla olivat kala- ja naurulokit, töyhtöhyypät, sinisorsat ja tavit sekä kiurut. Vaikka muut kiireet painoivat päälle enkä joutanut kovin pitkään paikalla olemaan, niin nämä lintuhavainnot kruunasivat sunnuntaipäivän!

Lintuvuosi 2014

Vuosi lähenee loppuaan. Pari päivää on vielä aikaa tehdä havaintoja tälle vuodelle. Kulunut vuosi oman pihapiirin linnuston suhteen on ollut hieno. Tänä vuonna ruokinnalla ovat vierailleet peruslintujen lisäksi mm. rautiainen, punarinta, mustarastas, pähkinänakkeli, turkinkyyhky, hömötiainen sekä viimeisimpänä kuusitiainen nyt joulun aikaan muutamana päivänä.

Turkinkyyhky on käynyt reilun kuukauden ajan päivittäin, joulupäivänä viimeksi. Sen jälkeen sitä ei ole näkynyt. Toivottavasti pakkanen ei sitä saanut nujerrettua, vaan se löysi suojaisan yöpaikan josakin ja vierailee nyt jossakin muualla syömässä lintulaudan antimia.

Pähkinänakkeli kävi ruokinnalla yhtenä päivänä marraskuussa. Tai ainakin niin, että ehdimme sen useammilla silmillä havaita. Sillä välin kun juoksin hakemaan kameraa, se lennähti naapurin pihalle. Tänään se (tai todennäköisesti eri yksilö) tuli taas ruokinnalle. Muutaman kerran se kävi auringonkukan siemenen hakemassa ja meni pensaaseen syömään. Jonkin aikaa se kiipeili omenapuun rungolla, mutta kun taas pääsin kameran kanssa asemiin, sitä ei enää näkynyt. Toivottavasti se huomenna tulee vielä uudelleen niin että ehtisin kuvankin saada.

Ruokinnalla käy kuhina jatkuvasti. Tiaiset, varpuset ja pikkuvarpuset sekä keltasirkut ovat aamuhämärästä iltahämärään saakka lähes koko ajan syömässä. Ruokinta-automaatit täytyy täyttää monta kertaa päivässä.  Etupihan pieni automaatti tyhjenee varpusparven ansiosta alle kahdessa tunnissa. Takapihan isommat automaatit kestävät sentään puoli päivää, jopa enemmänkin. On ollut mielenkiintoista seurata kun kaksi eri populaatiota elää samassa pihapiirissä, sulautuen välillä yhdeksi parveksi mutta jakaantuen taas ruokailemaan eri ruokinnoille. Takapihalla keltasirkkuja on ollut parhaimmillaan yli neljäkymmentä ja samaan aikaan etupihalla oli lähes yhtä paljon. Varpusten määrää en ole niin tarkasti seurannut, mutta selkeästi niitä on vähemmän kuin muutana vuosi sitten.

Punatulkkuja on tänä vuonna käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti yksi pariskunta. Moneen vuoteen niitä ei ole ollut yhtään, mutta tänä syksynä ne ovat ilahduttaneet meitä viikoittain. Erityisen iloinen olen hömötiaisista, joita on yksi pariskunta ollut koko syksyn ajan tässä pihapiirissä. Ilmeisesti ne ovat pesineet tässä lähistöllä, ja kun aloitin talviruokinnan aikaisin, ne jäivät tähän keskustaan eivätkä siirtyneet kauemmaksi metsän suojaan. Eilen viimeksi kun täytin automaattia, toinen hömätiainen oli metrin päässä pensasaidassa odottamassa ja kun lähdin pois, se ikään kuin kiitti päästämällä muutaman iloisen piipityksen ja lennähti saman tien syömään.

Toivottavasti tämä lajirunsaus sekä yksilöiden lukumäärä pysyvät ensi vuonnakin tässä pihapiirissä. Meillä on lintukerhon teemana ekopinnavuosi, ei kilpaillen vaan luonnosta, liikunnasta ja linnuista nauttien!

Pähkinänakkeli

Kävin ottamassa kuvia paikallisen lintuharrastajan ruokinnalla vierailevasta pähkinänakkelista. Vilkasliikkeinen lintu, eipä meinannut kamera pysyä mukana ikkunan läpi kuvattaessa. Tällä yksilöllä oli musta laikku kaulassa. Vielä ei ole selvinnyt mikä se on. Kastuneita höyheniä ne eivät ole, koska lintu on muuten ihan kuiva.

Talviruokinnan aloitus

Kylläpä alkoi käydä lintulaudalla ja sen juurella kuhina kun aloitin talviruokinnan. Laitoin tarjolle auringonkukan siemeniä, pähkinöitä ja talipalloja näin aluksi. Talitiaiset siinä olivat jo muutaman päivän ajan käyneet katsomassakin, että eikö isäntä meinaa mitään tarjota. Hyvä kun sisälle ehdin, niin siinä jo tiaiset olivat kantamassa auringonkukan siemeniä pensasaidan suojaan, ja siellä niitä kuorivat.

Tänään siinä sitten jo olivat varpuset ja pikkuvarpuset tyhjentämässä ruokinta-automaattia. Jokaisella nokkaisulla lensi kymmenen siementä maahan. Eivätpä me hukkaan menneet, vaan siellä niitä oli syömässä toiset linnut. Talitiaisia, sinitiaisia, hömätiaisia, peippoja, viherpeippoja, varpusia ja pikkuvarpusia ainakin näin kun hetken aikaa seurasin ikkunasta. Harakkakin siihen yritti, mutta lähti saman tien jatkamaan matkaa kun sille kättäni heilautin. Tyttö sanoi että aamulla oli joku lintu jolla oli oikein punainen rinta. Ehdotin josko peippouros olisi ollut, mutta ei kuulemma ollut se. Jäi arvoitukseksi ainakin vielä mikä se oli ollut. Mahdollisesti viipyilevä punarinta...

Eloralli 2014

Laruksen elorallia kisailtiin tänä vuonna Haapajärvellä neljän joukkueen voimin. Sää suosi rallaajia tänäkin vuonna ja vaikka ajankohta oli pari viikkoa myöhäisempi kuin edellisinä vuosina, kokonaislajimäärä oli 98. Seuraavan vuoden rallikunnaksi ehdotettiin Ylivieskaa.

Oman joukkueeni tulos oli 64 lajia, ja jäimme kymmenen lajin päähän parhaasta joukkueesta. Tämähän ei haittaa, sillä rallia käydään aina pilke silmäkulmassa ja sillä periaatteella että jokaisella on mukavaa, sijoituksesta viis ;-). Pieniä kommelluksiakin on tapana sattua joka vuosi, ja tällä kertaa se sattui meille. Yhdessä kohteessa kun palasimme autolle, näimme kuinka toinen takarengas tyhjeni hiljalleen. Arvoitukseksi jäi miksi se tyhjeni, ja miksi se tyhjeni juuri silloin. Miksi ei sillä aikaa, kun puoli tuntia vietimme järven rannalla haravoiden järveä kiikareiden ja putkien avulla. Mutta kolmen miehen voimin saatii vararengas vaihdettua tilalle kuin formulakisoissa ikään, ja ralli jatkui lähes saman tien.

Muutenkin joukkueemme jalkautui maastoon joka välissä. Aikaa kului enemmän maastossa kuin autossa koko kahdeksan tunnin aikana. Vain siirtymätaipaleet käytettiin auton penkillä ja samalla keskusteltiin jo seuraavasta kohteesta ja mitä sieltä olisi tarkoitus löytää.

Kaikkia niitä lajeja ei löydetty mitä oli tavoitteena, mutta sen sijaan tuli mukavia yllätyksiä vastaan. Oma tavoitteemme oli saada 60 lajia rallin aikana ja se tavoite ylitettiin siis neljällä lajilla. Totesimme purkutilaisuuden jälkeen että jokainen ralli tuo lisää kokemusta ja lisää intoa. Seuraava ralli on Kalajoella lauantaina 4.10.2014 klo 7-17 ja sinne aiomme myös osallistua.

Yölaulajaretki

Päätimme toteuttaa Laruksen yölaulajaretken heinäkuun alussa vielä, vaikka osa yölaulajista saattoikin olla jo hiljaa. Kokoonnuimme Nivalan ABC:n pihalle heinäkuun ensimmäisen päivän iltana, klo 23. Muutamia innokkaita lintuharrastajia olikin jo paikalla ja jonkin aikaa odoteltuamme tuli jokunen vielä lisää. Muutama tervapääsky lenteli keskustan yllä antaen kirkunallaan hyvän "lähtölaukauksen" odotetulle retkelle.

Ensimmäisessä pysähdyspaikassa oli vastassa pikkukuovi. Se lensi ihan autojen viereen ja tielle eteen, antaen vihjeen että poikaset olivat jossakin lähistöllä. Niitä ei kuitenkaan päästy näkemään, vaikka emolintu huuteli ja lensi edestakaisin pellon yllä. Aurinko alkoi laskeutua ja peltomaisema oli oli todella hieno.

Matka jatkui joen rantaan, missä heti kuultiin useamman viitakerttusen todella taitavaa laulua. Sitä olisi voinut kuunnella vaikka koko yön. Yksi lehtokerttukin oli ajoittain äänessä joen vastarannalla ja kaksi lehtokurppaa lensi pariin otteeseen ylitsemme. Punakylkirastaat olivat jatkuvasti äänessä ja melkeinpä harmitti kun niiden ääni ajoittain sotki muita, meille tällä kertaa arvokkaampia äänihavaintoja yön aikana. Äänimaailman lisäksi ihastelimme kesäyön auringonlaskua.

Ajoimme puoli kilometriä eteenpäin ja pysähdyimme taas kuuntelemaan. Viitasirkkalinnun ääni kuului vaimeana jostakin. Lähdimme kävelemään tietä pitkin takaisin päin ja ääni voimistui koko ajan. Hetken kuluttua olimme jonkin kesämökin kauniissa pihapiirissä, ja sieltä mökin takaa pensaikosta kuului tämä hepokattimainen siritys voimakkaana. Kuuntelimme sitä tovin. Mökin asukas kävi kysymässä että lintujako olemme kuuntelemassa, ja kerroimme hänelle mikä lintu siellä äänessä on. Hän sanoi ettei tunnista lintuja juurikaan ja oli ilahtunut kuullessaan että tämä äänessä oleva surisija oli harvinaisuus tällä seudulla, ja että hän oli onnekas saadessaan kuulla sitä juuri oman mökin pihapiirissä.

Matka jatkui penkkatietä eteenpäin ja seuraavassa pysähdyspaikassa olivatkin äänessä ruokokerttuset. Niitä sitten riittikin seuraavien kilometrien matkalla arviolta kymmeniä, jokaisella pysähdyksellä niiden laulu kuului monesta suunnasta. Pikkukuovi tuli istumaan sähköpaalun nokkaan ja kaksi sepelkyyhkyä lensi ohitse pelloilta kohti metsää. Yksinäinen kalastaja heitteli uistinta joen rannassa. Hän totesi että kaloja kyllä on, mutta tällaisella säällä pitäisi olla mato-onki eikä heittouistin.

Aikamme kuunneltuamme ajoimme taas jonkin matkaa eteenpäin. Yksi ruskosuohaukka lensi matalalla autojen ylitse joen toiselle puolelle kadoten jonnekin peltoaavalle. Muutamalla seuraavalla pysähdyksellä kuultiin vain lisää ruokokerttusia ja eräällä pysähdyksellä lisäksi yksi viitakerttunen.

Sitten tärppäsi taas. Pensassirkkalintu oli hienosti äänessä. Ääni oli helppo tunnistaa kun aikaisemmin yöllä oltiin kuunneltu viitasirkkalintua. Tämä oli enemmän heinäsirkkamainen ääni, ja laulu ei ollut ihan niin yhtäjaksoista sirinää kuin viitasirkkalinnulla. Tätäkin piti ihastella hyvän aikaa ennen kuin jatkoimme taas matkaa. Muutamilla pysähdyksillä uudeksi lajiksi saatiin suopöllö, joka leijaili pellon yllä, mutta muuten kuultiin vain punakylkirastaita ja ruokokerttusia. Tässä vaiheessa pidettiin evästauko. Kuuma kaakao ja kahvi virkistivät ja silmät pysyivät auki retken loppuun saakka ;-).

Suuntasimme penkkatieltä pois, kohti paikkaa missä oli tiedossa mahdollisesti luhtakerttunen äänessä. Paikalla kasvoi koivumetsää. Pysäköimme autot maantien reunaan ja lähdimme kävelemään sadan metrin päähän metsään. Ja siellä meitä ilahdutti lehtokerttunen kauniilla ryöpsähtelevällä laulullaan! Tästä tuli minulle ja parille muullekin harrastajalle elis!!!

Lähdimme ajamaan takaisin kohti keskustaa, aikomuksen jatkaa matkaa vielä Erkkisjärven lintutornille. Peltoaavalla pysähdyimme vielä kuitenkin kuuntelemaan josko jokin uusi laji saataisiin korvien ulottuville. Hetken kuunneltuamme sanoin että ruisrääkkä on äänessä. Pienen kuuntelun jälkeen muutkin totesivat samaa. Päätimme siirtyä autoilla muutama sata metriä eteenpäin, ääni kun tuntui kantautuvan sieltä suunnasta. Nopeasti autoihin ja innokkaina eteenpäin. Kolmensadan metrin päässä kiireesti auton ovet auki, ja siellähän se ruisrääkkä oli kovasti äänessä. Vieläkin tuntui että ihan kohdalla se ei ole, ja ajoimme vielä muutama sata metriä eteenpäin. Nyt osuttiin kohdalle! Tuntui että ruisrääkkä oli ihan silmien edessä, niin selkeästi se piti ääntä. Kuitenkaan emme sitä kiikareidenkaan avulla nähneet, kuuluuhan linnun luonteeseen piilottelu ja huomaamattomuus. Tämä havainto kruunasi retken ja päätimme lähteä yölevolle. Osalla oli edessä työpäivä, osalla vapaata tai kuten itselläni, kesäloman toinen päivä!