Sivut

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Talviruokinnan aloitus

Talviruokinta on hyvä aloittaa viimeistään siinä vaiheessa kun maa jäätyy, ja linnut eivät löydä riittävästi ruokaa enää luonnosta. Mitään ehdotonta sääntöä ruokinnan aloittamiselle ei kuitenkaan ole. Itse laitoin eilen muutaman talipallon, sekä yhteen automaattiin siemenseosta tarjolle. Siemeniä ripottelin myös maahan jonkin verran. Tänä aamupäivänä talipallojen kimpussa ahersi tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Automaatilla ja maassa oli peippoja, kaksi viherpeippoa, kolme järripeippoa, hetken aikaa yksi rautiainenkin siinä kävi ihmettelemässä ja lisäksi paljon varpusia sekä pikkuvarpusia. Harakkakin yritti muutamaan otteeseen päästä talipallojen kimppuun.

Tähän aikaan vuodesta vielä on lajeja enemmän kuin myöhemmällä syksyllä ja talvella. Aamulla postia hakiessani oli pihalla paljon räkättirastaita ja niiden joukossa muutama mustarastas. Eivät ne edes paljoa pelänneet, siirtyivät pihakoivuun räkättämään ja pitivät silmällä mitä aion tehdä. Mustarastaiden ääntely erottui kauniina joukosta.

Kun linnut tottuvat käymään ruokinnalla heti syksystä saakka, ne pysyttelevät koko talven sen ruokintapaikan läheisyydessä. Jos ruokinnan aloittaa hyvin myöhään syksyllä tai vasta talvella, linnut ovat jo tottuneet käymään jonkun muun lintulaudalla. Nyt on hyvä hetki tarkkailla lintuja ja opetella tuntemaan yleisimpiä talvilajeja oman lintulaudan äärellä. Tämä harrastus ei vaadi suuria investointeja mutta antaa heti alusta alkaen elämyksiä ja ilon hetkiä.

Iltapäivällä kävimme perheen kanssa Lehmilammella, jonne on rakennettu syksyn aikana uudet pitkospuut. Oikeastaan ei voi edes puhua pitkospuista, vaan kävelytiestä. Lampi on ennallistettu ja kunhan kasvillisuus pääsee ensi kesänä kasvamaan, paikka tulee olemaan todella hieno. Lintuja ei lammella ja ympäristössä juurikaan näkynyt. Jonkin verran talitiaisia, hömötiaisia sekä sinitiaisia oli parvessa ruokaa etsimässä.

Lopuksi ajoimme vielä Erkkisjärven lintutornille. Järvellä oli joutsenpariskunta, mutta muuten oli hiljaista. Talvi tekee tuloaan ja linnut ovat pääosin jo muuttaneet etelämmäksi. Nyt on hyvä keskittyä oman pihapiirin lintujen selviämiseen talven yli. Lokakuussa voi vielä ripustaa uusia pönttöjä ja laittaa niihin vaikka riivettä täytteeksi. Pikkulinnut yöpyvät niissä ja pärjäävät hyvin talven pakkasilla.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti