Pakkasen puremia

Lauantaiaamu valkeni liki parinkymmenen asteen pakkasessa. Kylmyys ei intoa vähentänyt, sillä olimme Reijon, Jukan ja Paulin kanssa lähdössä katsomaan josko lapintiainen näyttäytyisi meillekin. Pakkaslumi narskui jalkojen alla kun kävelin aamuhämärässä Nivalan Nesteelle, mistä oli tarkoitus lähteä porukalla liikkeelle. Pian sinne muutkin saapuivat ja matka kohti länsirannikkoa alkoi. Etukäteen oli tiedossa ruokintapaikka, jossa lapintiainenkin oli havaittu. Paikka oli hieman hakusessa johtien siitä, että tie oli ihan lumen peitossa ja näytti aluksi siltä ettei sinne ole autolla asiaa. Mutta ei kun rohkeasti Volvon keulaa vain lumihankeen, eikä se matkaa hidastanut yhtään.

Ruokinnalla kävi kuhina. Heti saimme talitiaisen, kuusitiaisen, hömötiaisen, töyhtötiaisen, sinitiaisen, närhen, käpytikan, pyyn, hippiäisen, urpiaisen sekä punatulkun kirjattua lajilistalle. Toista tuntia kiikaroimme ja kuvasimme, kunnes pakkanen alkoi nipistellä varpaita ja sormia ihan tosissaan. Lapintiaista ei vain saapunut paikalle, vaikka sitä atrapillakin yritettiin houkutella. Aloimme jo suunnitella siirtymistä seuraavaan kohteeseen, kun paikalle saapui Toni ja pari muuta lintuharrastajaa. Heidän kanssan juttelimme vielä hetken aikaa, kunnes päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Metsäautotien varressa oli vielä toinenkin ruokintapaikka, jonne pysähdyimme joksikin aikaa seuraamaan tilannetta.

 

 

 

 

Matka jatkui kohti meren rantaa. Yhtäkkiä peltoaavalla näkyi varpushaukka joka jahtasi keltasirkkua. Siirtymätaipalella nähtiin vielä varis, harakka, naakka sekä kesykyyhky. Harrinniemen lintutornilla oli hiljaista. Jonkin aikaa kiikaroituamme päätimme että alkaisi olla kotimatkan aika. Samassa Toni soitti ja tarjoutui esittelemään muitakin hyviä kohteita. Tartuimme tilaisuuteen ja Tonin johdolla ajoimme Isokarin lintutonille, josta näimme merikotkan istuvan jäällä. Muita lintuja ei kuitenkaan näkynyt, vaikka ennakko-odotukset olivat vesilintujen kohdalla korkealla. Meri oli kuitenkin jo jäätynyt, ja linnut siirtyneet muualle. Viimein päätimme, että on aika lähteä ajamaan kotiin. Matkalla näimme vielä muutaman sinisorsan, jotka sinnittelivät pakkasen keskellä sulavedessä.

Kannuksessa pysähdyimme vielä katsomaan, josko saataisiin pikku-uikku listalle, mutta se jäi näkemättä. Hienoinen yllätys oli sen sijaan se, että auto ei suostunutkaan enää käynnistymään. Ei kun työntämään. Pakkanen ei purrut enää yhtään, lämmin tuli autoa lykätessä. Kovasta yrityksestä huolimatta näytti siltä, että kotimatka keskeytyy. Muutaman puhelun jälkeen saimme lupauksen hinausavusta, jota odotellessa näimme parven viherpeippoja jonkin matkan päässä koivuissa. Hinausapukin saapui, ja auto saatiin lämpimään korjaamohalliin. Toiveet kävivät jo korkealla, mutta yllättäen paljastuikin sellainen vika, että auto jäi viikonlopuksi korjaamolle. Ei siksi, että vika olisi ollut suuri, vaan siksi että varaosaliikkeet olivat jo kiinni ja uutta osaa ei saisi ennen maanantaita.

Hädässä ystävä tunnetaan, se tuli taas todistettua. Meille tarjottiin kyytiä kohti Nivalaa, josta toinen auto lähti ajamaan vastaan. Tuli siinä silti nuorelle kuskille monen kymmenen kilometrin lenkki, jota kyllä koitettiin korvata kekseillä ja euroilla ;-). Loppumatka sujui myös hyvin, ja perillä saatiin kovassa pakkasessa päivän seisseet autotkin käyntiin. Itse lähdin kävelemään kohti kotia ja muut retkeläiset autoilla kohti kotipaikkakuntiaan. Suuret kiitokset kaikille tilanteessa auttaneille!

Omalta osaltani retki oli menestys. Sain kaksikin elistä ja toistakymmentä vuodaria. Tästä on hyvä jatkaa lintuharrastusta. Suurella kunnioituksella taas seurasin toisten asiantuntemusta ja tietämystä linnuista. Itse ehdin hädin tuskin havaita linnun, kun etupenkkiläiset jo tekivät lajimäärityksen sekä iän ja sukupuolenkin. Ehkä tässä vaikutti sekin, että takapenkin sivulasit olivat jäässä ;-). Lämmin kiitos mukana olleille todella hienosta linturetkestä sekä seikkailusta :).