Lähdin pojan kanssa lauantaina iltapäivätä linturetkelle. Tarkoitus oli nähdä pyrstötiaisia, ja siinä sivussa muitakin lintuja. Ajoimme siihen paikkaan, missä niitä viimeksi oli nähty, ja lähdimme kävelemään lumista tieuraa metsään. Käpytikka hakkasi lähistöllä, mutta muita luonnon ääniä ei kuulunut. Moottorikelkat pärisivät ja ulvoivat jossakin lähistöllä, ja niiden ääniin hukkui kaikki muu. Kävelimme vielä syvemmälle metsään, ja kokeilin atrapilla soittaa hömötiaisen sekä sinitiaisen ääntä, mutta ei tuottanut tulosta.
Palasimme lopulta takaisin autolle ja siirryimme kilometrin verran eteenpäin. Sama tulos oli sielläkin. Ajoimme taas muutaman kilometrin, pysähtelimme välillä kuulostelemaan ja näimme retken toisen käpytikan. Muita lintuja ei näkynyt eikä kuulunut. Seuraavassa pysähdyspaikassa suhahti moottorikelkka ohi tietä pitkin. Tie oli kyllä sen näköinen, että siinä oli rallia ajettu kelkoilla koko päivän. Äänimaailmakin oli edelleen sen mukainen. Muutama kilometri eteenpäin, ja retken kolmas käpytikka. Se oli tällä kertaa sähköpaalussa tien vieressä.
Kävelin tietä pitkin lähemmäksi ja lähemmäksi. Tikka kävi kaksi kertaa hakemassa läheisestä männystä uuden kävyn, jota se alkoi työstämään. Lopulta pääsin viiden metrin päähän, eikä se välittänyt mitään. Joka kerta kun kameran suljin surahti, tikka pysähtyi kuulostelemaan, mutta jatkoi sitten hakkaamista.
Viimein, kun astuin vielä pari askelta lähemmäksi, tikka kiersi paalun taakse ja kurkisti sieltä minua. Ilmeisesti olin niin pelottavan näköinen, että se lähti kiireesti lentoon. Ei se kauaksi mennyt, jäi läheisiin mäntyihin tarkkailemaan tilannetta. En raskinut jäädä häiritsemään se ruokailuhetkeä, vaan palasin takaisin autolle. Loppumatkalla ei nähty muita lintuja. Koko retken saldo oli siis kolme käpytikkaa. Ei se mitään, retki oli hieno, kahdestaan pojan kanssa, ja pojalle oli suuri elämys seurata läheltä käpytikan hakkaamista. Siitä riittää vielä pitkäksi aikaa jutunjuurta kotonakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti