Sunnuntaiaamuna

Herätyskello oli soimassa varttia vaille kuusi, mutta jostain syystä sisäinen kello herätti jo puoli kuuden aikaan. Keitin aamuteen ja join sen kaikessa rauhassa, ennen kuin Reijo tuli kuuden jälkeen hakemaan retkelle. Tänä aamuna suuntasimme lupaaville savikoloille, missä odotettiin näkyvän jos minkälaista lajia. Kaksi joutsenta lensi etuvasemmalla, siitä alkoi lajilista karttua. Ajoimme ensin kauimmaiselle montulle, missä uiskenteli yksinäinen tämän vuoden lintu, mustakurkku-uikku. Mitään muuta elämää ei tällä lammella ollut.

Palasimme vähän matkaa takaisinpäin, tutkimaan mitä lintuja parveili tulvalammikon äärellä sänkipellolla. Menomatkalla niistä jo näimme vilauksen, mutta heti kun pysähdyimme, linnut lähtivät lentoon. Kalalokkeja sekä naurulokkeja. Kiikaroimme kuitenkin koko peltoaavaa, ja kohta tärppäsikin kunnolla. Valkoposkihanhia oli pysähtynyt muuttomatkalla levähtämään ja syömään, kymmenen linnun parvi. Vuodarit kummallekin tästä lajista. Kaksi kurkeakin siinä tepasteli, toinen ihan maantien lähellä, toinen lähes kilometrin päässä.

Matka jatkui Ojasaareen, seuraaville savikoloille. Sielläkin oli vesilintujen ja kahlaajien puolesta täysin hiljaista. Peipot ja keltasirkut pitivät aamukonserttia kyllä senkin edestä. Kävelimme eteenpäin ja kuuntelimme jonkin linnun varoitusääntä. Terävä sivallus. Monta kertaa pysähdyimme kuulostelemaan, mutta vielä ei lanttu leikannut sen lajin kohdalla. Takaisin päin kävellessämme ääni alkoi taas toistumaan, kunnes auton luona sitä kuuntelimme hyvän tovin. Sitten välähti: luhtahuitti. Sehän se lopetteli jo yöllistä konserttiaan. Kyllä tuli molemmille hyvä mieli, vuodari napsahti tästä jälleen! Haarapääskykin siinä lenteli, ja pari pajusirkkua tuli niityn reunakoivuihin kuuluttamaan reviiriään.

Jatkoimme matkaa seuraaville savikoloille, missä oli sentään jotakin elämää. Kolme lapasorsaa, kolme jouhisorsaa, taveja, telkkiä, haapana sekä pari naurulokkia. Tuuli puhalsi luihin ja ytimiin. Olimme molemmat kauniin kevätaamun lumoissa lähteneet liian vähällä vaatetuksella liikenteeseen, ja nyt alkoi palella. Siirryimme autolla vähän matkaa takaisinpäin, kunnes ruovikossa puikkelehtiva pikkulintupariskunta kiinnitti huomiota. Kyllä niitä kiikaroitiin ja putkella tarkisteltiin, mutta aamuauringon sopivasti häikäistessä ei lajimääritys tuntunut menevän kohdalleen. Välillä piti istua autoon lämmittelemään ja selaamaan kiivaasti lintukirjaa. Tuntomerkit täsmäsivät osittain yhteen lajiin, käytös toiseen lajiin. Lopulta, jo poislähtiessä, lintu istahti korkean juurakkokasan päälle, ikään kuin näyttäytymään meille kunnolla. Ja heti tuli laji selväksi: pensastasku. Sopivassa valossa kun sen näki, oli heti selvää mistä linnusta oli kyse.

Viimeisellä savikololla oli taas hiljaista. Hetken kiikaroinnin jälkeen päätimme lähteä kohti keskustaa, kun samalla hetkellä liiteli sinisuohaukka näkyville. Siinä tämän retken viimeinen merkittävämpi laji. Hieno lintuaamu kuitenkin näilläkin havainnoilla. Seuraavalla kerralla osataan varata vaatetta enemmän päälle ja ehkäpä kevään eteneminen tuo lisää lintulajejakin nähtäville!