Elis

Lauantai ei vielä ollut valjennut aamuksi, kun kokoonnuimme Pauli-Pekan, Samulin ja Reijon kanssa Nivalan Nesteelle. Siitä lähdimme neljästään ajelemaan kohti Kajaania, tarkoituksena nähdä ja valokuvata jokaiselle elis, idänturturikyyhky. Tie oli liukas ja kanssakulkijat, tai oikeastaan ajelijat, aiheuttivat pieniä jännityksen hetkiä milloin tulemalla sivutieltä eteen, milloin ohittamalla auton kylkeä hipoen. Onnellisesti päästiin kuitenkin perille Kajaaniin päivän valjetessa harmaaksi aamuksi. Navigaattori opasti perille saakka, ohjeistaen jokaisessa risteyksessä kääntymään vasemmalle. Oikea talo ja ruokinta sen pihalla sieltä vasemmalta todellakin löytyi, ja oli aika käydä asemiin.

Talon isäntä tuli hakemaan meidän pihalle, missä olikin upea ruokintapaikka linnuille ja jopa piilokoju rakennettuna valokuvaajia varten. Sitten vain hiljaa paikallaan, kamerat valmiina sekä silmät tarkkoina havaitsemaan saapuvan linnun.

Ja mikäs se sieltä ensimmäisenä kurkistikaan, ei suinkaan se jännityksellä odotettu elis, vaan pienoinen myyrä.

Vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen kuitenkin tärppäsi. Idänturturikyyhky saapui tiedustelulennolle ruokintapaikan läheisyyteen. Jokainen meistä pääsi näkemään sen, mutta valokuvaa siitä ei vielä saatu. Lintu arasteli paikalla olevia ihmisiä, eikä uskaltautunut ruokinnalle saakka. Jatkoimme odottelua. Paikalle alkoi tulla tiaisia sekä hieman yllättäen oravia.

Oravia olikin runsaasti. Parhaimmillaan laskin pelkästään ruokinnalla neljä oravaa yhtä aikaa ja ympäristössä hyppeli vähintään saman verran lisää.

Kahden tunnin odottelun jälkeen paikalle saapui lisää lintuharrastajia, samassa tarkoituksessa kuin mekin. Paljon lintuja ruokinnalla kävi, mutta ei sitä kiihkeästi odotettua idänturturia. Varpaita alkoi palella, ja välillä piti lähteä pihalta tielle kävelemään ja saamaan verenkiertoa varpaissa vilkkaammaksi. Lisää oravia juoksenteli siellä täällä.

Yhdentoista aikoihin suuri puluparvi päätti uskaltautua ruokinnalle, ihmisistä huolimatta. Parhaimmillaan niitä talon isännän mukaan saattoi olla satapäinen parvi, ja senhän tietää kuinka siinä ruoka riittää.

Lopulta kuitenkin oli myönnettävä, että idänturturikyyhky ei enää saavu paikalle, ja oli aika lähteä ajamaan takaisin kotiin. Mieli oli hyvä, jokaiselle päivä toi eliksen vaikka valokuvat jäivät tällä kertaa pääkohteesta saamatta. Kuului siinä yhden jos toisenkin kamera raksuttavan pitkin päivää, olihan tarjolla mielenkiintoisia kuvauskohteita. Paremman puutteessa kohteeksi kelpasivat vaikkapa talviset ruusunmarjat.

Kotimatkalle lähtiessä piti muistaa kääntyä tällä kertaa jokaisessa risteyksessä oikealle, kunnes pääsimme taas tutulle tielle. Matka sujui nopeasti jutellen ja tarinaa iskien. Kiitos todella mukavasta reissusta itse kullekin!