Linturetkellä Pyhäjärvellä

Aamusella lähdimme Timon kanssa Nivalasta kohti Haapajärveä, jossa oli puhe tavata Jukka ja lähteä porukalla kiertelemään Pyhäjärvelle. Alkumatka sujui nopeasti ja ensimmäiset harakat nähtiin Haapajärven keskustassa. Niitä ei vielä laskettu mukaan, koska varsinainen retki ei ollut alkanut. Pian saatii Jukkakin kyytiin ja matka Pyhäjärvelle alkoi. Puolen tunnin ajamisen jälkeen olimmekin jo ensimmäisessä kohteessa, Tikkalansalmessa, mikä yleensä on sulana läpi talven. Nyt kuitenkin sula oli pieni, eikä siinä ollut yhtään lintua. Kävimme kävelemässä sillalla ja kurkkimassa sillan allekin, mutta ei todellakaan ollut mitään. Ennakko-odotukset murskaantuivat. Totesin, että tämän jälkeen kaikki mitä nähdään, on odotukset ylittävää :). Aurinko alkoi nousta metsän takaa tässä vaiheessa.

Harakoita ja variksia tuntui olevan liikkeellä Pyhäjärven keskustassa. Pyörimme siellä jonkin aikaa, kunnes jatkoimme matkaa Hietakylän suuntaan. Matkalla nähtiin lisää harakoita ja variksia, mutta myös naakka. Kolme lajia oli jo päivän listalla. Hietakylän koskella uiskenteli naarastelkkä, minkä näkeminen lievitti Tikkalansalmen pettymystä.

Samassa paikassa kuulimme korpin huutelevan ja Timo pääsi näkemäänkin sen. Lajilistalle tuli kaksi lajia siis lisää, ja minulle kaksi vuodaria lisää telkästä ja korpista. Matka jatkui kohti seuraavaa koskea, mutta eräällä peltoaukealla oli 12 teertä, ja pysähdyimme niitä havainnoimaan hetkeksi. Vuodari lisää!

Teerihavainnon jälkeen jatkoimme matkaa Kuppaankoskelle, missä heti huomattiin koskikara. Auto parkkiin ja kiireesti katsomaan. Parin minuutin kuluttua siihen lensi toinenkin, ja niitä saimme ihastella pitkän aikaa.

Samasta paikasta näimme useita närhiä ja keltasirkkuja samalla kun seurasimme korkikarojen liikkumista koskialueella. Lähellä olevan talon ruokinnalla näkyi lisäksi talitiaisia. Koskikarasta ja närhestä jälleen vuodarit!

 

Jatkoimme taas matkaa seuraavaan koskipaikkaan, jonka lähistöllä oli suuret määrät variksia, harakoita ja närhiä sekä keltasirkkuja. Siinä oli voimalaitos, jonka alapuolella oli aikaisemmin nähty sinisorsapari, mutta niitä ei enää ollut. Sinitiainen saatiin lajilistalle. Matka jatkui ja reitti kiersi osaksi Kärsämäen puolelta. Harmittavasti paria kilometriä ennen Pyhäjärven rajaa havaittiin maatkoka. Auto pysähdyksiin ja vauhdilla ulos. Olin pakannut kameran takapenkille, ja myöhästyin parhaista kuvaustilanteista, mutta jonkinlaisen kuvan siitäkin sentään sain.

KPLY:n vuodaria siitä ei nyt tullut, mutta hieno havainto oli sekin. Matka jatkui Nurmesjärvelle. Pikkutikkaa haettiin, mutta eipä tällä kertaa saatu. Pois lähtiessä pysähdyimme vielä järven kohdalla, ja se kannatti. Vastarannan männyn latvassa oli metso. Kiikareilla ja putkella sitä seurasimme jonkin aikaa. Jälleen vuodari lisää itselleni! Matka jatkui, ja pysähdyimme hetkeksi kiikaroimaan erästä ruokintaa, josta lajilistalle saatiin punatulkku. Vielä yksi pysähdys tehtiin Parkkimajärven kohdalla, missä Timo kokeili pyytä attrapilla. Saman tien vastasi rantametsiköstä pyy ja vielä toinenkin. Taas lajilistalle yksi lisää. Viimeinen laji saatiin sitten Haapajärven keskustasta, missä oli parvi kesykyyhkyjä.

Upea reissu, joka vaisusti alkaneen aamun jälkeen toi hienoja havaintoja ja vuodareita jokaiselle. Kyllä kannatti tällekin linturetkelle lähteä! Uusia maisemia ja reittejä sekä hienoja havaintopaikkoja tuli tutuksi, ja niissä pitää lähteä käymään toistekin. Maakotkaa oli aikomus pästä näkemään jo heti huomenna ja tällä kertaa Pyhäjärven puolelta, jotta sen saa vuodariksi...

Tiaisjahdissa

Lähdin pojan kanssa lauantaina iltapäivätä linturetkelle. Tarkoitus oli nähdä pyrstötiaisia, ja siinä sivussa muitakin lintuja. Ajoimme siihen paikkaan, missä niitä viimeksi oli nähty, ja lähdimme kävelemään lumista tieuraa metsään. Käpytikka hakkasi lähistöllä, mutta muita luonnon ääniä ei kuulunut. Moottorikelkat pärisivät ja ulvoivat jossakin lähistöllä, ja niiden ääniin hukkui kaikki muu. Kävelimme vielä syvemmälle metsään, ja kokeilin atrapilla soittaa hömötiaisen sekä sinitiaisen ääntä, mutta ei tuottanut tulosta.

Palasimme lopulta takaisin autolle ja siirryimme kilometrin verran eteenpäin. Sama tulos oli sielläkin. Ajoimme taas muutaman kilometrin, pysähtelimme välillä kuulostelemaan ja näimme retken toisen käpytikan. Muita lintuja ei näkynyt eikä kuulunut. Seuraavassa pysähdyspaikassa suhahti moottorikelkka ohi tietä pitkin. Tie oli kyllä sen näköinen, että siinä oli rallia ajettu kelkoilla koko päivän. Äänimaailmakin oli edelleen sen mukainen. Muutama kilometri eteenpäin, ja retken kolmas käpytikka. Se oli tällä kertaa sähköpaalussa tien vieressä.

 

Kävelin tietä pitkin lähemmäksi ja lähemmäksi. Tikka kävi kaksi kertaa hakemassa läheisestä männystä uuden kävyn, jota se alkoi työstämään. Lopulta pääsin viiden metrin päähän, eikä se välittänyt mitään. Joka kerta kun kameran suljin surahti, tikka pysähtyi kuulostelemaan, mutta jatkoi sitten hakkaamista.

Viimein, kun astuin vielä pari askelta lähemmäksi, tikka kiersi paalun taakse ja kurkisti sieltä minua. Ilmeisesti olin niin pelottavan näköinen, että se lähti kiireesti lentoon. Ei se kauaksi mennyt, jäi läheisiin mäntyihin tarkkailemaan tilannetta. En raskinut jäädä häiritsemään se ruokailuhetkeä, vaan palasin takaisin autolle. Loppumatkalla ei nähty muita lintuja. Koko retken saldo oli siis kolme käpytikkaa. Ei se mitään, retki oli hieno, kahdestaan pojan kanssa, ja pojalle oli suuri elämys seurata läheltä käpytikan hakkaamista. Siitä riittää vielä pitkäksi aikaa jutunjuurta kotonakin!

Ruokinnalla

Kävin aamulla täyttämässä ruokinta-automaatit, laittamassa lisää talipalloja ja kauraa tarjolle pihapiirin linnuille. Ennen kuin pääsin sisälle saakka, olivat ensimmäiset linnut jo syömässä. Päivänvalon kirkastuessa istuin ikkunan takana kameran kanssa ja seurasin lintujen puuhia:

Pakkasen puremia

Lauantaiaamu valkeni liki parinkymmenen asteen pakkasessa. Kylmyys ei intoa vähentänyt, sillä olimme Reijon, Jukan ja Paulin kanssa lähdössä katsomaan josko lapintiainen näyttäytyisi meillekin. Pakkaslumi narskui jalkojen alla kun kävelin aamuhämärässä Nivalan Nesteelle, mistä oli tarkoitus lähteä porukalla liikkeelle. Pian sinne muutkin saapuivat ja matka kohti länsirannikkoa alkoi. Etukäteen oli tiedossa ruokintapaikka, jossa lapintiainenkin oli havaittu. Paikka oli hieman hakusessa johtien siitä, että tie oli ihan lumen peitossa ja näytti aluksi siltä ettei sinne ole autolla asiaa. Mutta ei kun rohkeasti Volvon keulaa vain lumihankeen, eikä se matkaa hidastanut yhtään.

Ruokinnalla kävi kuhina. Heti saimme talitiaisen, kuusitiaisen, hömötiaisen, töyhtötiaisen, sinitiaisen, närhen, käpytikan, pyyn, hippiäisen, urpiaisen sekä punatulkun kirjattua lajilistalle. Toista tuntia kiikaroimme ja kuvasimme, kunnes pakkanen alkoi nipistellä varpaita ja sormia ihan tosissaan. Lapintiaista ei vain saapunut paikalle, vaikka sitä atrapillakin yritettiin houkutella. Aloimme jo suunnitella siirtymistä seuraavaan kohteeseen, kun paikalle saapui Toni ja pari muuta lintuharrastajaa. Heidän kanssan juttelimme vielä hetken aikaa, kunnes päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Metsäautotien varressa oli vielä toinenkin ruokintapaikka, jonne pysähdyimme joksikin aikaa seuraamaan tilannetta.

 

 

 

 

Matka jatkui kohti meren rantaa. Yhtäkkiä peltoaavalla näkyi varpushaukka joka jahtasi keltasirkkua. Siirtymätaipalella nähtiin vielä varis, harakka, naakka sekä kesykyyhky. Harrinniemen lintutornilla oli hiljaista. Jonkin aikaa kiikaroituamme päätimme että alkaisi olla kotimatkan aika. Samassa Toni soitti ja tarjoutui esittelemään muitakin hyviä kohteita. Tartuimme tilaisuuteen ja Tonin johdolla ajoimme Isokarin lintutonille, josta näimme merikotkan istuvan jäällä. Muita lintuja ei kuitenkaan näkynyt, vaikka ennakko-odotukset olivat vesilintujen kohdalla korkealla. Meri oli kuitenkin jo jäätynyt, ja linnut siirtyneet muualle. Viimein päätimme, että on aika lähteä ajamaan kotiin. Matkalla näimme vielä muutaman sinisorsan, jotka sinnittelivät pakkasen keskellä sulavedessä.

Kannuksessa pysähdyimme vielä katsomaan, josko saataisiin pikku-uikku listalle, mutta se jäi näkemättä. Hienoinen yllätys oli sen sijaan se, että auto ei suostunutkaan enää käynnistymään. Ei kun työntämään. Pakkanen ei purrut enää yhtään, lämmin tuli autoa lykätessä. Kovasta yrityksestä huolimatta näytti siltä, että kotimatka keskeytyy. Muutaman puhelun jälkeen saimme lupauksen hinausavusta, jota odotellessa näimme parven viherpeippoja jonkin matkan päässä koivuissa. Hinausapukin saapui, ja auto saatiin lämpimään korjaamohalliin. Toiveet kävivät jo korkealla, mutta yllättäen paljastuikin sellainen vika, että auto jäi viikonlopuksi korjaamolle. Ei siksi, että vika olisi ollut suuri, vaan siksi että varaosaliikkeet olivat jo kiinni ja uutta osaa ei saisi ennen maanantaita.

Hädässä ystävä tunnetaan, se tuli taas todistettua. Meille tarjottiin kyytiä kohti Nivalaa, josta toinen auto lähti ajamaan vastaan. Tuli siinä silti nuorelle kuskille monen kymmenen kilometrin lenkki, jota kyllä koitettiin korvata kekseillä ja euroilla ;-). Loppumatka sujui myös hyvin, ja perillä saatiin kovassa pakkasessa päivän seisseet autotkin käyntiin. Itse lähdin kävelemään kohti kotia ja muut retkeläiset autoilla kohti kotipaikkakuntiaan. Suuret kiitokset kaikille tilanteessa auttaneille!

Omalta osaltani retki oli menestys. Sain kaksikin elistä ja toistakymmentä vuodaria. Tästä on hyvä jatkaa lintuharrastusta. Suurella kunnioituksella taas seurasin toisten asiantuntemusta ja tietämystä linnuista. Itse ehdin hädin tuskin havaita linnun, kun etupenkkiläiset jo tekivät lajimäärityksen sekä iän ja sukupuolenkin. Ehkä tässä vaikutti sekin, että takapenkin sivulasit olivat jäässä ;-). Lämmin kiitos mukana olleille todella hienosta linturetkestä sekä seikkailusta :).

Talvea odotellessa

"Marrasralli"

Marraskuun sunnuntai oli harmaa ja tuulinen. Säästä huolimatta päätin lähteä tutkailemaan lintuja, ensin Pidisjärven rantamille, sieltä Kivilammelle ja vielä Lehmilammelle. Pidisjärven rantaa kävellessäni tuli mieleen edellisenä päivänä Kalajoella pidetty marrasralli, ja leikilläni nimitin omaa linturetkeäni kotoisaksi marrasralliksi myös ;-). Pidisjärvessä uiskenteli kolme laulujoutsenta. Kaksi niistä oli selvästikin pariskunta, pysytellen koko ajan yhdessä, ja kolmas ui aina jonkin matkan päässä mutta ei lähtenyt kuitenkaan omille teilleen. Sekin oli jo aikuinen lintu, olipahan muuten vaan muuttomatkalla kahden muun joutsenen seurassa.

 

Lintujen ääniä ei juurikaan kuulunut enää. Tuuli oli kova ja aallot kohisivat järven rannassa. Yksinäinen varis lensi sivutuuleen raakkuen alakuloisesti mennessään. Jatkoin kävelyä kunnes rantakoivussa tapahtunut liikehdintä kiinnitti huomiotani. Kiikareilla sain linnun silmiini ja seurasin jonkin aikaa sen liikehdintää. Kun se sitten lennähti pellon reunaan, sain paremman näkökulman ja tunnistin sen viherpeipoksi.

 

Järveltä jatkoin matkaani autolla tietä myöten järven taakse, Järvikylälle, josta lähdin kävelemään kilometrin matkan Kivilammelle. Yksi tiaisparvi äänteli metsässä, mutta muuten oli sekä metsä, että lammen ympäristö hiljainen lintujen puolesta. Paluumatkalla kiersin pururadan kuulostellen lintuja, mutta ihan hiljaista oli.

Siirryin vielä autolla toiseen paikkaan, mistä kävelin Lehmilammen laavulle. Lintujen puolesta sielläkin oli hiljaista. Lampi oli vielä ennallistamistoimenpiteiden jäljiltä keskeneräisen näköinen, mutta eiköhän se jo ensi kesänä ala maisemoitua kivemman näköiseksi.

Kotimatkalla näin useita harakoita ihan keskustassa, ja kotipihalla oli paljon varpusia, pikkuvarpusia sekä tiaisia ruokinnalla. Määrällisesti eniten oli siis omalla pihalla lintuja, mutta retki oli kokonaisuutena hieno ja kannatti tehdä. Päivänvaloa ei riitä kunnolla kuin ihan keskipäivän aikaan muutaman tunnin ajan näin pilvisenä päivänä. Loppuvuotta kohden päivät vain lyhenevät eikä lintuja ole mahdollista nähdä kuin viikonloppuisin tai sitten ohimennen työmatkoilla auton ikkunasta käsin. Kiikarit ovat kyllä mukana kaikilla työreissuillakin, samoin kamera. Koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee :).