Sivut

lauantai 14. tammikuuta 2012

Tiaisjahdissa

Lähdin pojan kanssa lauantaina iltapäivätä linturetkelle. Tarkoitus oli nähdä pyrstötiaisia, ja siinä sivussa muitakin lintuja. Ajoimme siihen paikkaan, missä niitä viimeksi oli nähty, ja lähdimme kävelemään lumista tieuraa metsään. Käpytikka hakkasi lähistöllä, mutta muita luonnon ääniä ei kuulunut. Moottorikelkat pärisivät ja ulvoivat jossakin lähistöllä, ja niiden ääniin hukkui kaikki muu. Kävelimme vielä syvemmälle metsään, ja kokeilin atrapilla soittaa hömötiaisen sekä sinitiaisen ääntä, mutta ei tuottanut tulosta.

Palasimme lopulta takaisin autolle ja siirryimme kilometrin verran eteenpäin. Sama tulos oli sielläkin. Ajoimme taas muutaman kilometrin, pysähtelimme välillä kuulostelemaan ja näimme retken toisen käpytikan. Muita lintuja ei näkynyt eikä kuulunut. Seuraavassa pysähdyspaikassa suhahti moottorikelkka ohi tietä pitkin. Tie oli kyllä sen näköinen, että siinä oli rallia ajettu kelkoilla koko päivän. Äänimaailmakin oli edelleen sen mukainen. Muutama kilometri eteenpäin, ja retken kolmas käpytikka. Se oli tällä kertaa sähköpaalussa tien vieressä.




Kävelin tietä pitkin lähemmäksi ja lähemmäksi. Tikka kävi kaksi kertaa hakemassa läheisestä männystä uuden kävyn, jota se alkoi työstämään. Lopulta pääsin viiden metrin päähän, eikä se välittänyt mitään. Joka kerta kun kameran suljin surahti, tikka pysähtyi kuulostelemaan, mutta jatkoi sitten hakkaamista.



Viimein, kun astuin vielä pari askelta lähemmäksi, tikka kiersi paalun taakse ja kurkisti sieltä minua. Ilmeisesti olin niin pelottavan näköinen, että se lähti kiireesti lentoon. Ei se kauaksi mennyt, jäi läheisiin mäntyihin tarkkailemaan tilannetta. En raskinut jäädä häiritsemään se ruokailuhetkeä, vaan palasin takaisin autolle. Loppumatkalla ei nähty muita lintuja. Koko retken saldo oli siis kolme käpytikkaa. Ei se mitään, retki oli hieno, kahdestaan pojan kanssa, ja pojalle oli suuri elämys seurata läheltä käpytikan hakkaamista. Siitä riittää vielä pitkäksi aikaa jutunjuurta kotonakin!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ruokinnalla

Kävin aamulla täyttämässä ruokinta-automaatit, laittamassa lisää talipalloja ja kauraa tarjolle pihapiirin linnuille. Ennen kuin pääsin sisälle saakka, olivat ensimmäiset linnut jo syömässä. Päivänvalon kirkastuessa istuin ikkunan takana kameran kanssa ja seurasin lintujen puuhia:


















lauantai 7. tammikuuta 2012

Pakkasen puremia

Lauantaiaamu valkeni liki parinkymmenen asteen pakkasessa. Kylmyys ei intoa vähentänyt, sillä olimme Reijon, Jukan ja Paulin kanssa lähdössä katsomaan josko lapintiainen näyttäytyisi meillekin. Pakkaslumi narskui jalkojen alla kun kävelin aamuhämärässä Nivalan Nesteelle, mistä oli tarkoitus lähteä porukalla liikkeelle. Pian sinne muutkin saapuivat ja matka kohti länsirannikkoa alkoi. Etukäteen oli tiedossa ruokintapaikka, jossa lapintiainenkin oli havaittu. Paikka oli hieman hakusessa johtien siitä, että tie oli ihan lumen peitossa ja näytti aluksi siltä ettei sinne ole autolla asiaa. Mutta ei kun rohkeasti Volvon keulaa vain lumihankeen, eikä se matkaa hidastanut yhtään.

Ruokinnalla kävi kuhina. Heti saimme talitiaisen, kuusitiaisen, hömötiaisen, töyhtötiaisen, sinitiaisen, närhen, käpytikan, pyyn, hippiäisen, urpiaisen sekä punatulkun kirjattua lajilistalle. Toista tuntia kiikaroimme ja kuvasimme, kunnes pakkanen alkoi nipistellä varpaita ja sormia ihan tosissaan. Lapintiaista ei vain saapunut paikalle, vaikka sitä atrapillakin yritettiin houkutella. Aloimme jo suunnitella siirtymistä seuraavaan kohteeseen, kun paikalle saapui Toni ja pari muuta lintuharrastajaa. Heidän kanssan juttelimme vielä hetken aikaa, kunnes päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Metsäautotien varressa oli vielä toinenkin ruokintapaikka, jonne pysähdyimme joksikin aikaa seuraamaan tilannetta.










Matka jatkui kohti meren rantaa. Yhtäkkiä peltoaavalla näkyi varpushaukka joka jahtasi keltasirkkua. Siirtymätaipalella nähtiin vielä varis, harakka, naakka sekä kesykyyhky. Harrinniemen lintutornilla oli hiljaista. Jonkin aikaa kiikaroituamme päätimme että alkaisi olla kotimatkan aika. Samassa Toni soitti ja tarjoutui esittelemään muitakin hyviä kohteita. Tartuimme tilaisuuteen ja Tonin johdolla ajoimme Isokarin lintutonille, josta näimme merikotkan istuvan jäällä. Muita lintuja ei kuitenkaan näkynyt, vaikka ennakko-odotukset olivat vesilintujen kohdalla korkealla. Meri oli kuitenkin jo jäätynyt, ja linnut siirtyneet muualle. Viimein päätimme, että on aika lähteä ajamaan kotiin. Matkalla näimme vielä muutaman sinisorsan, jotka sinnittelivät pakkasen keskellä sulavedessä.

Kannuksessa pysähdyimme vielä katsomaan, josko saataisiin pikku-uikku listalle, mutta se jäi näkemättä. Hienoinen yllätys oli sen sijaan se, että auto ei suostunutkaan enää käynnistymään. Ei kun työntämään. Pakkanen ei purrut enää yhtään, lämmin tuli autoa lykätessä. Kovasta yrityksestä huolimatta näytti siltä, että kotimatka keskeytyy. Muutaman puhelun jälkeen saimme lupauksen hinausavusta, jota odotellessa näimme parven viherpeippoja jonkin matkan päässä koivuissa. Hinausapukin saapui, ja auto saatiin lämpimään korjaamohalliin. Toiveet kävivät jo korkealla, mutta yllättäen paljastuikin sellainen vika, että auto jäi viikonlopuksi korjaamolle. Ei siksi, että vika olisi ollut suuri, vaan siksi että varaosaliikkeet olivat jo kiinni ja uutta osaa ei saisi ennen maanantaita.

Hädässä ystävä tunnetaan, se tuli taas todistettua. Meille tarjottiin kyytiä kohti Nivalaa, josta toinen auto lähti ajamaan vastaan. Tuli siinä silti nuorelle kuskille monen kymmenen kilometrin lenkki, jota kyllä koitettiin korvata kekseillä ja euroilla ;-). Loppumatka sujui myös hyvin, ja perillä saatiin kovassa pakkasessa päivän seisseet autotkin käyntiin. Itse lähdin kävelemään kohti kotia ja muut retkeläiset autoilla kohti kotipaikkakuntiaan. Suuret kiitokset kaikille tilanteessa auttaneille!

Omalta osaltani retki oli menestys. Sain kaksikin elistä ja toistakymmentä vuodaria. Tästä on hyvä jatkaa lintuharrastusta. Suurella kunnioituksella taas seurasin toisten asiantuntemusta ja tietämystä linnuista. Itse ehdin hädin tuskin havaita linnun, kun etupenkkiläiset jo tekivät lajimäärityksen sekä iän ja sukupuolenkin. Ehkä tässä vaikutti sekin, että takapenkin sivulasit olivat jäässä ;-). Lämmin kiitos mukana olleille todella hienosta linturetkestä sekä seikkailusta :).

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

"Marrasralli"

Marraskuun sunnuntai oli harmaa ja tuulinen. Säästä huolimatta päätin lähteä tutkailemaan lintuja, ensin Pidisjärven rantamille, sieltä Kivilammelle ja vielä Lehmilammelle. Pidisjärven rantaa kävellessäni tuli mieleen edellisenä päivänä Kalajoella pidetty marrasralli, ja leikilläni nimitin omaa linturetkeäni kotoisaksi marrasralliksi myös ;-). Pidisjärvessä uiskenteli kolme laulujoutsenta. Kaksi niistä oli selvästikin pariskunta, pysytellen koko ajan yhdessä, ja kolmas ui aina jonkin matkan päässä mutta ei lähtenyt kuitenkaan omille teilleen. Sekin oli jo aikuinen lintu, olipahan muuten vaan muuttomatkalla kahden muun joutsenen seurassa.


Lintujen ääniä ei juurikaan kuulunut enää. Tuuli oli kova ja aallot kohisivat järven rannassa. Yksinäinen varis lensi sivutuuleen raakkuen alakuloisesti mennessään. Jatkoin kävelyä kunnes rantakoivussa tapahtunut liikehdintä kiinnitti huomiotani. Kiikareilla sain linnun silmiini ja seurasin jonkin aikaa sen liikehdintää. Kun se sitten lennähti pellon reunaan, sain paremman näkökulman ja tunnistin sen viherpeipoksi.

Järveltä jatkoin matkaani autolla tietä myöten järven taakse, Järvikylälle, josta lähdin kävelemään kilometrin matkan Kivilammelle. Yksi tiaisparvi äänteli metsässä, mutta muuten oli sekä metsä, että lammen ympäristö hiljainen lintujen puolesta. Paluumatkalla kiersin pururadan kuulostellen lintuja, mutta ihan hiljaista oli.

Kivilampi
Siirryin vielä autolla toiseen paikkaan, mistä kävelin Lehmilammen laavulle. Lintujen puolesta sielläkin oli hiljaista. Lampi oli vielä ennallistamistoimenpiteiden jäljiltä keskeneräisen näköinen, mutta eiköhän se jo ensi kesänä ala maisemoitua kivemman näköiseksi.

Lehmilampi

Kotimatkalla näin useita harakoita ihan keskustassa, ja kotipihalla oli paljon varpusia, pikkuvarpusia sekä tiaisia ruokinnalla. Määrällisesti eniten oli siis omalla pihalla lintuja, mutta retki oli kokonaisuutena hieno ja kannatti tehdä. Päivänvaloa ei riitä kunnolla kuin ihan keskipäivän aikaan muutaman tunnin ajan näin pilvisenä päivänä. Loppuvuotta kohden päivät vain lyhenevät eikä lintuja ole mahdollista nähdä kuin viikonloppuisin tai sitten ohimennen työmatkoilla auton ikkunasta käsin. Kiikarit ovat kyllä mukana kaikilla työreissuillakin, samoin kamera. Koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee :).

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Aurinkoinen syyspäivä

Upea aurinkoinen syyssää houkutteli tekemään pienimuotoisen linturetken. Lähdimme käymään Kivilammella, jossa tulee käytyä tuon tuostakin retkeilemässä. Menomatka oli lintujen osalta hiljainen. Vasta lampea ympäröivässä kuusimetsässä kuului ensimmäiset lintujen äänet. Hippiäisiä äänestä päätellen. Kiersimme koko lammen hiljalleen polkua pitkin katsellen ja kuunnellen. Aurinko paistoi lammen takaa laavulle todella lämpimästi ja siinä olisi voinut viivähtää kauemminkin.




Paluumatkalla lintuja alkoikin yllättäen näkyä. Ensin kuului hippiäisten ääniä ja sitten niitä ilmaantui ihan näkösällekin. Yksi hippiäisistä räpytteli oksankärkien edessä ilmeisesti etsien sieltä syötävää. Jonkin aikaa niitä tarkkailimme ja jatkoimme matkaa. Vähän matkan päässä oli käpytikka hakkaamassa koloa. Se päästi ihan viereen, en tiedä huomasiko vai ei, mutta ei se ainakaan häiriintynyt meistä ollenkaan. Juttelimme siinä ihan normaaliäänellä, eikä se puheestakaan välittänyt mitään. Jätimme sen puuhiinsa ja jatkoimme taas matkaa. Kovin kauas emme ehtineet kun tiaisparvi pyrähti polun viereen. Hömötiaiset olivat kaikken rohkeimpia, tulivat ihan viereen, alle metrin päähän koivujen oksille ruokailemaan. Siinä niitä sai rauhassa kuvata ja ihastella. Matkaa jatkaessamme tiaiset seurasivat jonkin aikaa mukana polun molemmin puolin, saatellen meitä kohti parkkipaikalla odottavaa autoa.

Hieno retki oli, toivottavasti tällaisia päiviä vielä tämän syksyn aikana tulisi lisää!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ihmeellinen päivä

Tänä päivänä oli kaikenlaisia ihmeellisyyksiä. Aamupäivällä istun toimistossa ja kuulin kuovin äänen. Aluksi luulin, että se kuului tietokoneelta. Tulin siihen tulokseen, että se täytyi kuulua ulkoa. Menin äkkiä ulos katselemaan, mutta ei näköhavaintoa. Mutta kuultu mikä kuultu. Kuovi se täytyi olla. Tympäisi vähän kun näköhavainto jäi puuttumaan. Lähdin ajelemaan ja katselemaan peltoja. Kuovia ei löytynyt, mutta ihmeellinen melkein valkoinen lintu, joka muistuttu lepinkäistä. Välillä se katosi, mutta löysin sen uudelleen. Tällä kertaa se oli harakoitten kanssa. Se kuitenkin halusi olla yksikseen. Tarkempi tarkastelu osoitti, että se täytyi olla värivikainen (leukistinen) harakka. Sain muutaman kehnon kuvan siitä.



sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Talviruokinnan aloitus

Talviruokinta on hyvä aloittaa viimeistään siinä vaiheessa kun maa jäätyy, ja linnut eivät löydä riittävästi ruokaa enää luonnosta. Mitään ehdotonta sääntöä ruokinnan aloittamiselle ei kuitenkaan ole. Itse laitoin eilen muutaman talipallon, sekä yhteen automaattiin siemenseosta tarjolle. Siemeniä ripottelin myös maahan jonkin verran. Tänä aamupäivänä talipallojen kimpussa ahersi tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Automaatilla ja maassa oli peippoja, kaksi viherpeippoa, kolme järripeippoa, hetken aikaa yksi rautiainenkin siinä kävi ihmettelemässä ja lisäksi paljon varpusia sekä pikkuvarpusia. Harakkakin yritti muutamaan otteeseen päästä talipallojen kimppuun.

Tähän aikaan vuodesta vielä on lajeja enemmän kuin myöhemmällä syksyllä ja talvella. Aamulla postia hakiessani oli pihalla paljon räkättirastaita ja niiden joukossa muutama mustarastas. Eivät ne edes paljoa pelänneet, siirtyivät pihakoivuun räkättämään ja pitivät silmällä mitä aion tehdä. Mustarastaiden ääntely erottui kauniina joukosta.

Kun linnut tottuvat käymään ruokinnalla heti syksystä saakka, ne pysyttelevät koko talven sen ruokintapaikan läheisyydessä. Jos ruokinnan aloittaa hyvin myöhään syksyllä tai vasta talvella, linnut ovat jo tottuneet käymään jonkun muun lintulaudalla. Nyt on hyvä hetki tarkkailla lintuja ja opetella tuntemaan yleisimpiä talvilajeja oman lintulaudan äärellä. Tämä harrastus ei vaadi suuria investointeja mutta antaa heti alusta alkaen elämyksiä ja ilon hetkiä.

Iltapäivällä kävimme perheen kanssa Lehmilammella, jonne on rakennettu syksyn aikana uudet pitkospuut. Oikeastaan ei voi edes puhua pitkospuista, vaan kävelytiestä. Lampi on ennallistettu ja kunhan kasvillisuus pääsee ensi kesänä kasvamaan, paikka tulee olemaan todella hieno. Lintuja ei lammella ja ympäristössä juurikaan näkynyt. Jonkin verran talitiaisia, hömötiaisia sekä sinitiaisia oli parvessa ruokaa etsimässä.

Lopuksi ajoimme vielä Erkkisjärven lintutornille. Järvellä oli joutsenpariskunta, mutta muuten oli hiljaista. Talvi tekee tuloaan ja linnut ovat pääosin jo muuttaneet etelämmäksi. Nyt on hyvä keskittyä oman pihapiirin lintujen selviämiseen talven yli. Lokakuussa voi vielä ripustaa uusia pönttöjä ja laittaa niihin vaikka riivettä täytteeksi. Pikkulinnut yöpyvät niissä ja pärjäävät hyvin talven pakkasilla.











maanantai 12. syyskuuta 2011

Linturetkellä

Työyhteisöni  henkilöstön virkistypäivää vietettiin tänään Kalajoella, Merisärkillä. Aamupäivä kuunneltiin luentoja, ja iltapäiväksi oli varattu monia ei eri vapaavalintaisia liikunta- ja ulkoiluaktiviteetteja. Minä ja kolme linja-autollista muita valitsimme opastetun linturetken kahdelle lintutornille (yhteensä meitä oli koolla n. 500 henkilöä). Vesisade iski pahimmoilleen Ämmän tornilla ollessamme, ja kastuimme läpimäriksi. Ei se mitään, näin kuitenkin muuttohaukan sekä joukon muita tavallisempia lajeja. Ainoa, ehkä pysyvä harmi oli, että kamera ehti kastua ja meni oikosulkuun. Siitä taisi tulla entinen kamera heti kertalaakista. On se minulla jo yhdeksän vuotta ollutkin ja on palvellut hyvin. Reilu 1000 kuvaa vuodessa, yhdeksän vuoden ajan. Se on kunnioitettava saavutus. Mielelläni olisin hyvää yhteistyötä tuon kameran kanssa jatkanutkin, mutta tilanne näyttää nyt pahalta...



Onneksi sentään sain kuvat pelastettua kortinlukijan avulla. Kuvissa Ämmän lintutorni sekä yksi kollega tarkkailemassa muuttohaukkaa.